Suomessa sukupuuttoon aikanaan hävinneitä metsäpeuroja elää nyt aiempaa enemmän Kainuussa

Luonnonvarakeskus (Luke) kertoi keskiviikkona hyviä uutisia eläinlajista, jota esiintyy koko maailmassa vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa: Luken mukaan Kainuun metsäpeurakanta on hienoisessa kasvussa.

Suomessa on kaikkiaan noin 3 000 metsäpeuraa, joista valtaosa elää Kainuussa ja Suomenselällä.

Luken mukaan Kainuussa talvehtii parhaillaan noin 830–850 metsäpeuraa. Vuosina 2015–2019 talvehtivan kannan koko on vaihdellut 700–750 metsäpeuran välillä, mutta parin viime vuoden aikana kanta on ollut hienoisessa kasvussa.

Kasvusta huolimatta Kainuun ja Venäjän Karjalan lähialueiden yhteinen metsäpeurakanta on vielä pieni, ja sitä rajoittavat muun muassa suurpedot ja liikenne. Venäjällä metsäpeurakantaa rajoittaa myös salametsästys.

Metsäpeuroja esiintyi aikoinaan lähes koko Suomessa, mutta laji hävisi sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia 1900-luvun alussa. Ne levittäytyivät takaisin Kainuuseen Venäjältä 1950-luvulla. Suomenselän peurakanta on puolestaan lähtöisin 1970–80-luvun vaihteessa tehdyistä palautusistutuksista.

Helsingin mysteeripeura toi näkyvyyttä lajille

Metsäpeurojen laskennat tehtiin osana Metsähallituksen alaista MetsäpeuraLIFE-kannanhoitohanketta. Hankkeen päätavoitteena on palauttaa laji sen alkuperäisille esiintymisalueille eteläiselle Suomenselälle.

Laji sai suurta näkyvyyttä alkuvuodesta, kun orpo metsäpeuran vasa eksyi harhailemaan Helsinkiin. Helsinkiä lähimmät luonnonvaraiset metsäpeurat elävät Jyväskylän luoteispuolella asti eli noin 300 kilometrin päässä pääkaupungista.

Eksynyt peuranvasa varmistettiin dna-testillä olevan metsäpeura. Aluksi epäiltiin, että se olisi voinut olla vaihtoehtoisesti tunturipeura eli tutummin poro. Mysteeripeura vietiin Helsingissä hoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan, mistä se toipumisen jälkeen siirrettiin Lauhanvuoren kansallispuiston niin sanottuun totutustarhaan.

MetsäpeuraLIFE-hankkeessa peuroja on istutettu totutustarhoihin Lauhanvuoren lisäksi Seitsemisen kansallispuistoon. Totutustarhoista metsäpeuroja on lopulta vapautettu takaisin luontoon. Viimeisen parin vuoden aikana luontoon on palautettu yli 40 metsäpeuraa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka