NYT: Tiedustelutiedoista selviää, että Kiinasta olisi pyydetty Venäjää olemaan hyökkäämättä Ukrainaan Pekingin talviolympialaisten aikana

Tiedustelutiedoista käy ilmi, että Kiinan virkamiehet olisivat pyytäneet Venäjää olemaan hyökkäämättä Ukrainaan Pekingin talviolympialaisten aikana. Asiasta uutisoiva yhdysvaltalaislehti New York Times (NYT) pohjaa tietonsa tapausta tuntevien Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hallinnon virkamiesten ja eurooppalaisviranomaisen tietoihin.

Vaikuttaa siltä, että kiinalaisviranomaisilla oli jonkin tason tietoa Venäjän sotasuunnitelmista ennen viime viikolla alkanutta hyökkäystä.

Kiinan ja Venäjän viranomaisten välistä viestintää koskevat tiedustelutiedot olivat NYT:n mukaan salaisia. Tiedot on kerännyt jokin länsimainen tiedustelupalvelu, ja raporttia arvioivat viranomaiset pitivät sitä uskottavana. Materiaalia käsiteltiin lehden mukaan, kun Yhdysvaltain ja sen liittolaisten virkamiehet keskustelivat, milloin Venäjän presidentti Vladimir Putin saattaisi aloittaa hyökkäyksen Ukrainaan.

NYT kirjoittaa, että eri tahoilla on erilaisia tulkintoja materiaalista. Erään asiaa tuntevan virkamiehen mukaan tiedot eivät välttämättä osoita, että Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping olisivat keskustelleet hyökkäyksestä. Muut lehden haastattelemat tahot eivät avanneet asiaa enempää. Kaikki puhuivat aiheesta anonyymeinä.

NYT kysyi Kiinan Washingtonin-suurlähetystöstä vahvistusta tietoihin. Lähetystön edustaja vastasi väitteiden olevan perusteetonta spekulaatiota. Hän näki, että niiden tarkoitus on mustamaalata Kiinaa.

Kiina ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Se esimerkiksi pidättäytyi äänestämästä, kun YK:n yleiskokous äänesti keskiviikkona päätöslauselmasta, jossa Venäjää vaaditaan vetämään heti joukkonsa Ukrainasta. Kokous hyväksyi päätöslauselman ylivoimaisella ääntenenemmistöllä.

Kiinan pääkaupungissa järjestetyt Pekingin talviolympialaiset päättyivät 20. helmikuuta. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka