KAKS: Vasemmistolaiset ja oikeistolaiset kampeavat toisiaan kauemmaksi

Muiden puolueiden kannattajat sijoittavat toiset puolueet kauemmaksi oikeisto-vasemmisto-linjalla kuin puolueiden omat äänestäjät, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksesta.

Kyselyssä vasemmistoliitto, SDP ja vihreät sijoittuivat vasemmistopuolueiksi, kokoomus, Liike Nyt ja perussuomalaiset oikealle. RKP ja kristillisdemokraatit luettiin oikeistokeskustalaisiksi ja keskusta keskustaoikeistolaiseksi.

Kokoomus sijoitettiin eniten oikealle, ja vastaajista 90 prosenttia luonnehti sitä oikeistopuolueeksi. Liike Nytin vastaava luku oli 84 prosenttia ja perussuomalaisten 79 prosenttia.

Vasemmistoliitto saavutti 97 prosentin vasemmistolaisuusasteen, SDP 79 prosenttia ja vihreät 66 prosenttia. Keskustan sijoitti keskelle 53 prosenttia vastaajista.

Puolueiden omat kannattajat pitivät puolueitaan vähemmän oikeistolaisina tai vasemmistolaisina kuin muut vastaajat. Erityisen selvästi ilmiö näkyi perussuomalaisten kohdalla, mutta sama koski puoluekentän vasenta laitaa.

Oikealta katsottu maisema näyttää punaiselta

Sekä oikealla että vasemmalla arvioitiin, että oma puolue on oikeistolaisempi tai vasemmistolaisempi kuin vastaaja itse. Toisen aatesuunnan puolueet taas sijoitettiin kauemmaksi. Oikealta katsoen vasemmistopuolueet näyttivät näin ollen vielä punaisemmilta kuin mitä vasemmistopuolueen kannattajat arvioivat. Sama päti myös toisin päin.

Vain joka kahdeskymmenes SDP:n kannattaja katsoi puolueensa olevan selvästi vasemmalla, mutta tätä mieltä oli perussuomalaisten kannattajista joka kolmas ja kokoomuksen kannattajista joka neljäs. Vihreiden kannattajista vain joka neljästoista sijoitti puolueensa vahvasti vasemmalle, mutta perussuomalaisista tätä mieltä oli yli puolet ja kokoomuslaisista ja keskustalaisista kolmasosa.

Perussuomalaisista vain joka kuudes sijoittaa puolueensa selvästi oikealle, mutta vasemmistopuolueiden kannattajista kaksi kolmesta luokittelee puolueen vahvasti oikeistolaiseksi.

Keskustalaisista kukaan ei sijoittanut puoluettaan vasemmalle, mutta joka kolmannen perussuomalaisen mielestä keskusta on vasemmalle kallellaan. Yli puolet SDP:n ja vihreiden kannattajista ja kaksi kolmesta vasemmistoliiton kannattajista katsoi sen olevan kallellaan oikealle.

Kansalaisten näkemykset ovat muuttuneet jonkin verran vuoden 2019 alusta. Etenkin vihreät koettiin nyt vasemmistolaisempina kuin edellisessä kyselyssä. Perussuomalaiset nähtiin aikaisempaa oikeistolaisempina.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS , joka kokosi vastaukset Gallup Kanavalla marras-joulukuun taitteessa. Haastatteluja tehtiin reilut tuhat. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka