AKT jätti ahtausalaa koskevan lakkovaroituksen – lakko alkaisi 14. helmikuuta

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on jättänyt ahtausalaa koskevan lakkovaroituksen Satamaoperaattorit ry:lle ja valtakunnansovittelijalle. Lakko alkaa 14. helmikuuta, ellei sitä ennen päästä sopuun uudesta työehtosopimuksesta. AKT:n mukaan suurin erimielisyys koskee palkankorotusten tasoa.

Aiemmin ahtausalalle on ilmoitettu ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta, joka alkaa tiistaina aamukuudelta. Ahtausalan työehtosopimus on katkolla 31. tammikuuta eli maanantaina.

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoi liiton lähtevän siitä, että ahtaajien ansiot ja työhyvinvointi kehittyvät myös jatkossa.

– Satamissa tavaravirrat ovat kasvaneet ja Suomen teollisuus on korkeasuhdanteessa, koronasta huolimatta. Ahtaajille tämä on merkinnyt lisääntynyttä työmäärää ja kasvanutta vastuuta, Kokko sanoi tiedotteessa.

Kokko muistutti myös, että satamien kautta kulkee lähes kaikki Suomen vienti ja tuonti. Ahtaajat ovat korona-aikana osaltaan varmistaneet yhteiskunnan toimimisen.

– Toivottavasti neuvotteluissa päästään sopimukseen. Tästä on maltillisilla työnantajilla iso vastuu. AKT suhtautuu sopimiseen pragmaattisesti ja haluaa turvata jäsenilleen asialliset työehdot, Kokko vakuutti.

Työnantaja: Yleinen linja saisi riittää

Satamaoperaattorit ry pitää AKT:n palkkavaatimuksia kohtuuttomina. Toimitusjohtaja Juha Mutrun mukaan työnantajapuoli on tarjonnut ahtaajille vientialojen yleisen linjan mukaisia palkantarkistuksia eli samaa tasoa kuin mitä on sovittu teknologiateollisuudessa, kemianteollisuudessa, paperiteollisuudessa ja mekaanisessa metsäteollisuudessa.

– Toistaiseksi AKT:n palkankorotusesitykset ovat sen sijaan ylittäneet huomattavasti yleisen palkankorotuslinjan, Mutru sanoi tiedotteessa.

Mutru huomautti, että ahtaajien palkat ylittävät selvästi teollisuustyöntekijöiden keskiansiot. Ero on kasvanut ahtaajien hyödyksi viime vuosina.

– Tuoreimman tilaston mukaan ahtaajien säännöllisen työajan ansio oli 22,88 euroa tunnissa eli 12 prosenttia korkeampi kuin paperiteollisuuden työntekijällä (20,47 euroa) ja 27 prosenttia korkeampi kuin teollisuustyöntekijällä (17,97 euroa) keskimäärin, Mutru luetteli.

Samalla satamaoperaattorien keskimääräinen kannattavuus on heikentynyt vuodesta 2019 alkaen. Parin viime vuoden aikana alan kustannuksia ovat kasvattaneet muun muassa toimitusketjujen ja erityisesti konttiliikenteen maailmanlaajuiset vaikeudet, koronapandemia, energian hinnan nousu ja työtaistelut.

– Satamaoperaattorit ry ei näe perusteita korottaa palkkoja enempää kuin vientiteollisuuden aloilla, Mutru totesi.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka