Tietosuojavaltuutetun toimisto: Liikennevakuutuskeskukselle yli 50 000 euron seuraamusmaksu tarpeettoman laajasta potilastietojen keräämisestä

Liikennevakuutuskeskukselle on määrätty 52 000 euron seuraamusmaksu tarpeettoman laajasta potilastietojen keräämisestä, kertoo tietosuojavaltuutetun toimisto.

Tietosuojavaltuutetun toimisto selvitti keskuksen toimintatapaa potilastietojen pyytämisessä terveydenhuollolta korvausasioiden käsittelyä varten. Selvityksessä havaittiin, että keskus on järjestelmällisesti pyytänyt korvauksenhakijoiden potilastietoja terveydenhuollolta rajaamatta tarvittavia tietoja.

– Liikennevakuutuskeskus on katsonut voivansa kerätä potilastietoja laajasti ja pyytää terveydenhuollolta potilaskertomuksia sellaisenaan korvausasioiden ratkaisemiseksi, kerrotaan tietosuojavaltuutetun toimiston tiedotteessa.

Keskuksen kerrotaan keränneen potilaiden käyntimerkintöjä myös selvittääkseen, onko terveydenhuolto laskuttanut käyntejä, jotka eivät liity liikennevahingosta aiheutuneen vamman tutkimukseen tai hoitoon. Lisäksi tietoja on pyydetty sen varalta, että terveydenhuolto on jättänyt antamatta korvausasian kannalta olennaisia tietoja.

Yleisen tietosuoja-asetuksen vastaista

Tietosuojavaltuutettu katsoo, että Liikennevakuutuskeskus on rikkonut toiminnallaan yleisen tietosuoja-asetuksen tietojen minimoinnin periaatetta. Valtuutetun mukaan liikennevakuutuslaki ei oikeuta suoraa pääsyä kaikkiin potilastietoihin, vaan pyydettävien tietojen tulee olla välttämättömiä korvausasian ratkaisemiseksi.

– Vakuutusyhtiö ei voi pääsääntöisesti pyytää kaikkia asiakkaan hoitokäyntiä koskevia tietoja, vaan tiedot on rajattava ja yksilöitävä tapauskohtaisesti.

Keskuksen toimintatapa ei ole valtuutetun mukaan täyttänyt myöskään henkilötietojen käsittelyn kohtuullisuuden edellytyksiä.

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion mukaan keskuksen menettely ilmentää, ettei se ole perehtynyt riittävästi tietosuojalainsäädännön vaatimuksiin.

Tietosuojavaltuutettu antoi keskukselle huomautuksen tietosuojarikkomuksista ja määräsi sen muuttamaan toimintatapansa säännösten mukaiseksi. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan Liikennevakuutuskeskus on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka