Aluevaalien kolmen suurimman puolueen puoluesihteerit MTV:llä: Aluevaltuustoihin lähdetään yhteistyöllä

Sunnuntain aluevaaleissa kolmen eniten ääniä saaneen puolueen puoluesihteerit uskovat, että uusissa aluevaltuustoissa toimitaan samalla yhteistyön hengellä kuin kunnanvaltuustoissa. Hallituksen ja opposition kaltaiseen vastakkainasetteluun ei uskota päädyttävän, puoluesihteerit kertoivat MTV:n Uutisaamussa.

Aluevaalien voittajapuolue kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko arvioi, että alueilla pelataan kuntapolitiikasta tutuilla säännöillä.

– Varsinkin me kolme suurta vanhaa puoluetta varmasti lähdetään yhdessä rakentamisen tielle. Vaikea olisi kuvitella kovin jyrkkää oppositioasetelmaa, Kokko sanoi.

Pääministeripuolue ja aluevaalien kakkossijalle nousseen SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm arvioi, että valtuustojen toimintaan vaikuttavat paikalliset poliittiset kulttuurit sekä puolueiden yhteistyökuviot.

– Tulevat aluevaltuutetut valitsevat myös sen koko johdon, jolle asetetaan tavoitteet ja strategiset ajatukset. Siitä se lähtee rakentumaan. Toivotaan, että hyvässä yhteistyössä tapahtuu, mutta on 21 aluetta ja kulttuurit voivat olla erilaisia, Rönnholm sanoi.

Puoluesihteerit iloitsivat kaikki puolueidensa vaalimenestyksestä. Kokko oli tyytyväinen kokoomuksen vaalivoitosta, kakkospaikalle nousseen SDP:n Rönnholm puolestaan gallupien ylittymisestä. Kolmanneksi suurimman puolueen keskustan Riikka Pirkkalainen kertoi odotusten ylittyneen reilusti.

Kokoomus voitti ensimmäistä kertaa järjestetyt aluevaalit 21,6 prosentin äänisaalilla. SDP sai 19,3 ja keskusta 19,2 prosenttia äänistä.

Aluevaaleissa äänestettiin aluevaltuustot uusille hyvinvointialueille, joita on 21. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen siirtyy ensi vuonna kunnilta hyvinvointialueille. Valtuustot aloittavat työnsä jo maaliskuussa.

"Joka tapauksessa demokratia eteni"

Vaaleissa valittiin liki 1 400 aluevaltuutettua. Keskusta keräsi eniten valtuustopaikkoja yhdeksällä hyvinvointialueella, kokoomus oli suurin puolue kuudella ja SDP neljällä hyvinvointialueella. Lisäksi kahdella alueella RKP sai enemmistön paikoista.

Puoluesihteerit korostivat MTV:n Uutisaamussa yhteistyön lisäksi puolueidensa tärkeimpiä teemoja palveluiden järjestämisessä. Kokoomuksen Kokko korosti talousmalttia, kun Pirkkalainen kertoi keskustan luvanneen lähipalveluiden vahvistamista. Rönnholm puolestaan sanoi, että demarit haluavat pitää huolta henkilöstön jaksamisesta ja pysyvyydestä tulevaisuudessakin.

Äänestysprosentti jäi aluevaaleissa kuitenkin 47,5 prosenttiin. Puoluesihteerit myönsivät, että äänestysaktiivisuus oli alhainen, vaikkakaan ei niin alhainen kuin mitä etukäteen enteiltiin.

– Aikaisemmin sosiaali- ja terveyspalveluissa vastaavissa hallintohimmeleissä suomalaiset eivät ole päässeet käyttämään suoraa demokratiaa. Tässä myönteinen puoli oli se, että nyt joka tapauksessa demokratia eteni eli oli suorat kansanvaalit, joissa päästiin valitsemaan näistä palveluista päättävät päättäjät, Pirkkalainen sanoi.

Kiuru Ylellä: Perinteiset kansanpuolueet menestyivät

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) arvioi Ylen aamussa, että aluevaalit olivat asiavaalit, jotka edistivät perinteisten kansanpuolueiden suosiota.

– Kun puhutaan ihmisten terveydestä, hyvinvoinnista ja vaikka taloudesta, niin huomataan, että nämä puolueet menestyvät, Kiuru sanoi viitaten kolmen kärkeen.

Kiuru myöntää, että äänestysaktiivisuudesta olisi voinut toivoa parempaa. Hänen mukaansa äänestysprosentti kuitenkin ylitti ennusteet, ja näin lähelle 50 prosentin aktiivisuutta pääseminen oli hänestä iloinen asia.

– Hallituksen piirissä kun sote-uudistusta tehtiin, niin hyvin paljon pelättiin sitä, että lähdetäänkö äänestämään näissä vaaleissa. Se oli perustuslakivaliokunnan edellytys, että näihin vaaleihin kuuluu demokraattisesti valittujen päättäjien valinta.

– Totta kai olisimme toivoneet, että vieläkin enemmän ihmiset olisivat äänestäneet, mutta en haluaisi tuomita niin yksioikoisesti tätäkään tulosta, että kuin ihmisiä ei olisi kiinnostanut. Kyllä näinkin suurta joukkoa kiinnosti, Kiuru sanoi.

Aluevaaleissa äänesti yhteensä runsaat 1,8 miljoonaa ihmistä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka