Yön uutiskooste | Presidentti Biden: Veikkaan, että Putin yrittää Ukrainan valtausta, akuutissa itsemurhavaarassa olevien kriisipuhelut liki kolminkertaistuneet, Marinin mukaan Suomi ei ole hakemassa nyt Natoon

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden arvioi, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tulee yrittämään Ukrainan valtaamista.

Bidenin mukaan Putin yrittää löytää paikkaansa Kiinan ja lännen välissä. Biden lisäsi veikkaavansa, että Putin "tulee menemään sisään". Hän ilmaisi myös, että Putin on tilanteessa, jossa tämän täytyy tehdä jotain.

Biden totesi, ettei hän usko Putinin haluavan tilanteen kärjistyvän täysimittaiseksi sodaksi. Myös kylmä sota olisi Bidenin mukaan viimeinen asia, jota Putin haluaa.

Kysyttäessä mahdollisista sanktioista Venäjää vastaan, Biden vastasi, että hinta Ukrainan valtaamisesta olisi Venäjälle kova.

Akuutissa itsemurhavaarassa olevien kriisipuhelut liki kolminkertaistuneet koronapandemian aikana

Kriisipuhelimeen akuutissa itsemurhavaarassa olevilta tulleiden soittojen määrä on lähes kolmikertaistunut koronapandemian aikana, kertoo Mieli Suomen Mielenterveys ry tiedotteessaan.

Viime syksynä Mieli ry:n Kriisipuhelimessa käytiin kuukaudessa lähes 120 keskustelua, joissa päivystäjä arvioi soittajan olevan akuutissa itsemurhavaarassa. Tällaisiksi lasketaan soitot, joissa soittaja on lähiaikoina yrittänyt itsemurhaa tai hänellä on valmis itsemurhasuunnitelma.

Itsemurhien määrä ei ole kuitenkaan Tilastokeskuksen tietojen mukaan lisääntynyt, ja järjestön tiedotteen mukaan tilanne rauhoittuukin usein puhelun aikana.

Lumipyry heikentää ajokelin erittäin huonoksi maan etelä- ja keskiosissa

Ajokeli heikkenee tänään erittäin huonoksi maan etelä- ja keskiosissa, varoittaa Ilmatieteen laitos. Varhain torstaina alkanut lumisade jatkuu iltaan asti.

Torstain sakeimmat lumipyryt tulevat Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Hämeessä. Märkää lunta voi kertyä jopa 10–15 senttiä etelässä ja lounaassa.

Merialueille on annettu torstaiksi kovan tuulen varoituksia. Aallokko- ja myrskyvaroituksia on annettu länsirannikon merialueille Merenkurkun eteläpuolella.

USA:n Blinken keskustelee eurooppalaisten liittolaisten kanssa Ukrainasta

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tapaa tänään Saksan, Ranskan ja Britannian ulkoministerit Berliinissä. Keskustelujen asialistalla on Venäjän uhkaan vastaaminen Ukrainassa.

Liittolaismailla on entuudestaan erilaisia linjoja, sillä esimerkiksi Yhdysvallat ja Britannia ovat antaneet Ukrainalle myös sotilaallista apua, Saksa taas ei.

Euroopassa sukkuloiva Blinken vieraili eilen Ukrainassa ja huomenna hän tapaa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Genevessä. Venäjän penäämiä kirjallisia vastauksia Venäjän turvallisuusvaatimuksiin Blinken ei aio Geneveen viedä. (Lähde: AFP)

Marin Reutersin haastattelussa: On erittäin epätodennäköistä, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä omalla pääministerikaudellani

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Suomi hakisi sotilasliitto Naton jäsenyyttä hänen pääministerikautensa aikana. Marin kommentoi Suomen Nato-aikeita uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Marinin mukaan Suomi tekee omat päätöksensä ulkopolitiikkansa ja turvallisuutensa osalta, eikä mikään taho voi näihin päätöksiin vaikuttaa.

Pääministeri kertoi kuitenkin Reutersille, että Suomi on valmis seisomaan eurooppalaisten liittolaistensa sekä Yhdysvaltain tukena ja asettamaan kovia pakotteita, jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan.

Kansainvälinen Punainen Risti joutui mittavan tietomurron kohteeksi

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) on joutunut mittavan kyberhyökkäyksen kohteeksi, komitea kertoo tiedotteessa. Tietomurto havaittiin tällä viikolla, ja hakkereiden kerrotaan päässeen käsiksi yli 515 000 erittäin haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen tietoihin.

Murto on vaarantanut tietoja muun muassa konflikteja tai katastrofeja paenneista ja vangittuna olevista. Kohteina olleilla servereillä on myös kadonneita sekä heidän perheitään koskevia tietoja.

Tähän mennessä ei ole todisteita siitä, että tiedot olisivat vuotaneet julkisuuteen. Komitean pääjohtajan mukaan hakkerien toimista voi aiheutua vahinkoa ja kärsimystä niille, jotka ovat jo kokeneet suunnatonta kärsimystä. (Lähde: AFP)

Arizona Coyotes kukisti isäntäjoukkue New Jersey Devilsin 4–1

Jääkiekon NHL:ssä Arizona Coyotes otti 4–1 vierasvoiton isäntäjoukkue New Jersey Devilsistä.

Maalintekijöitä oli ottelussa yhtä monta kuin maalejakin. Eniten tehopisteitä kilahti Arizonan Lawson Crousen ja Loui Erikssonin tileille. Crouse sai maalinsa lisäksi syöttöpisteen, kun taas Eriksson oli avittamassa kahta eri maalia.

Kotijoukkueen suomalaishyökkääjä Janne Kuokkanen oli jäällä liki 14 minuuttia, mutta lähti kaukalosta tehopisteittä.

Tappio oli New Jerseylle kolmas perättäinen. Arizonalle voitto oli puolestaan toinen peräjälkeen.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka