Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjän mukaan neuvottelut lännen kanssa on neuvoteltu – ainakin toistaiseksi

Keskustelut Euroopan turvallisuustilanteesta etenivät torstaina Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin pöytään Wienissä. Osanottajamäärän laajeneminen 57 valtioon ei ollut omiaan liennyttämään tunnelmaa, Venäjä päinvastoin viestitti useammallakin suulla neuvottelujen tähän saakka epäonnistuneen ja väläytti jo jatkotoimia.

Venäjän varaulkoministerin Sergei Rjabkovin mukaan Venäjä ei näe tarvetta käydä lähipäivinä uusia turvallisuusneuvotteluja lännen kanssa. Rjabkov perusteli kantaansa sillä, etteivät Yhdysvallat ja Nato ole olleet valmiita suostumaan Venäjän tärkeimpiin vaatimuksiin eikä tämän viikon tapaamisissa hänen mukaansa edistytty.

– En näe mitään syytä kokoontua aloittamaan samoja keskusteluja, Rjabkov sanoi venäläismedialle AFP:n mukaan.

Rjabkov johti Venäjän neuvotteluvaltuuskuntaa maanantain kahdenvälisissä neuvotteluissa Yhdysvaltain kanssa.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan kertoi aiemmin Venäjän odottavan länneltä "lähipäivinä" kirjallisia vastauksia turvallisuusvaatimuksiinsa. Venäjältä ei puutu poliittista tahtoa jatkaa neuvotteluja länsimaiden kanssa, mutta Moskova haluaa myös nähdä keskusteluista konkreettisia tuloksia, Peskov sanoi.

"Kriisillä voi olla arvaamattomat seuraukset"

Itävallassa Etyjin uuden puheenjohtajamaan Puolan ulkoministeri Zbigniew Rau tunnusti vaikean tilanteen ja totesi sodan uhkan olevan Europassa kenties suurimmillaan 30 vuoteen. Venäjää mainitsematta Rau myös totesi puheen etupiireistä ja turvallisuusvaatimuksista lisääntyneen.

Raun mukaan tällaiset puheet eivät koske vain yhtä tai kahta maata vaan muodostavat uhkan koko Euroopan turvallisuudelle ja vakaudelle. Samalla hän vihjasi, että ratkaisu ongelmaan on jo oikeastaan olemassa: jos kansainvälisen oikeuden, YK:n perusasiakirjan ja Etyjin Helsingin loppuasiakirjan periaatteilta noudatettaisiin, ei rauhan säilyttämiseksi tarvittaisi muita takeita.

Venäjän Etyj-lähettilään Aleksandr Lukasevitshin mukaan tilanne Etyjin alueella on masentava ja itse järjestön alennustilasta on selviä merkkejä. Tämä kaikki johtuu hänen mukaansa Naton ja Yhdysvaltain halusta padota Venäjää, eikä ennuste ole valoisa.

– Sotilaallisen ja poliittisen tilanteen epävakaus on saavuttanut rajan, jonka jälkeen mantereella voi nousta kriisi jolla on arvaamattomat seuraukset Euroopan turvallisuudelle, suurlähettiläs kuvaili .

– Jos emme kuule rakentavia vastauksia ehdotuksiimme kohtuullisessa ajassa ja aggressiivinen käytös Venäjää kohtaan jatkuu, meidän täytyy ryhtyä tarvittaviin toimiin strategisen tasapainon varmistamiseksi ja kansalliseen turvallisuuteemme kohdistuvien sopimattomien uhkien eliminoimiseksi, Lukasevitsh varoitti Venäjän Etyj-suurlähetystön tviittaamassa kommentissa

Lukasevitshin mukaan Etyjiin on tuotava vastakkainasettelun sijaan vuoropuhelua ja "Helsingin henkeä".

Suomen lähettiläs: kaikkia Euroopan maita kuultava

Yhdysvaltain suurlähettiläs Michael Carpenter kertoi maansa suhtautuvan myönteisesti Euroopan turvallisuuskeskustelun "elvyttämiseen" Etyjin puitteissa. Perässä seurasi vain kevyesti verhottu varoitus Venäjälle.

– Haluan tehdä selväksi yhden asian: kun valmistaudumme keskusteluun turvallisuuden vahvistamisesta kaikkien eduksi, meidän täytyy päättäväisesti torjua kiristys emmekä saa koskaan antaa aggression ja uhkausten tulla palkituiksi, Carpenter sanoi.

Suomen Etyj-suurlähettilään Vesa Häkkisen mukaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on oikea paikka keskustella Euroopan turvallisuuskysymyksistä. Kaikkien Euroopan maiden kuulemisen tärkeyttä korostettiin Suomen ja Ruotsin yhteisessä lausunnossa , jonka Häkkinen esitteli Wienin Etyj-kokouksessa.

– Jos puhutaan eurooppalaisesta turvallisuusarkkitehtuurista, niin silloin kaikkien maiden, joita se koskee, tulee olla läsnä, Häkkinen kommentoi Wienistä STT:lle.

Yhteislausunnossa alleviivattiin Häkkisen mukaan lisäksi sitä, että myös Etyjin periaatteiden mukaan jokaisella Euroopan valtiolla on oikeus valita omat turvallisuusratkaisunsa.

Suomi ja Ruotsi olivat mukana Wienissä myös EU:n yhteisessä Etyj-lausunnossa. Valtaosa EU-maista oli mukana tämän viikon turvallisuusneuvotteluissa jo keskiviikkona Naton ja Venäjän neuvoston kokouksessa.