Brasilian presidentin Jair Bolsonaron suolitukos on poistettu, eikä tämä tarvitse leikkausta

Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa ei tarvitse leikata, kertoivat hänen lääkärinsä tiistaina. Bolsonaro kiidätettiin sairaalahoitoon varhain maanantaiaamuna paikallista aikaa osittaisen suolitukoksen vuoksi.

Presidenttiä on hoidettu saopaulolaisessa Vila Nova Star -sairaalassa, jonka mukaan tukos on poistettu, eikä leikkaukselle ole tarvetta. Sairaalan mukaan 66-vuotiaan presidentin tilassa on ollut kehitystä, mutta hänet laitetaan nestemäiselle ruokavaliolle ja hän pysyy toistaiseksi sairaalassa.

Bolsonaro julkaisi sekä Tiktokissa että Instagramissa itsestään kuvan, jossa lääkärit tutkivat häntä. Presidentin puoliso Michelle Bolsonaro puolestaan tviittasi presidentistä kuvan, jossa tämä kävelee sairaalan käytävällä tippaan kiinnitettynä.

Bolsonaroa hoidettiin suolitukoksen vuoksi edellisen kerran heinäkuussa. Silloin hän joutui olemaan sairaalassa kolme päivää. Tämän lisäksi hän joutui sairaalaan itsepintaisen hikan vuoksi.

Toissa vuonna presidentti sairastui koronaan, mutta hän ei tuolloin tarvinnut sairaalahoitoa.

Bolsonaro on myös leikattu useasti hänen jouduttuaan puukotuksen uhriksi presidentinvaalikampanjan aikana 2018. Puukottaja tuomittiin pakkohoitoon, koska hän kärsi mielenterveysongelmista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka