Metsähiiret voivat hakeutua pakkasilla suojaan myös autoihin – konepellin alta saattaa löytyä ruokavarasto tai matkustamosta papanoita

Syksyn ja alkutalven pakkaset saavat metsähiiret hakeutumaan asuin- ja ulkorakennuksiin, mutta yhtä lailla ne voivat mennä myös autoihin sisälle. Tätä tapahtuu vuosittain, vaikkakin tänä vuonna selvästi vähemmän kuin viime vuonna.

Vuosi 2020 oli yksi parhaista – ellei jopa paras – metsähiirivuosi Suomessa vuosikymmeniin, kertoo metsäeläintieteen emeritusprofessori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta.

– Hiiriä oli niin paljon, että sain paljon ilmoituksia myös autoihin menneistä hiiristä. Tänä vuonna tällaisia ilmoituksia on tullut selvästi vähemmän, Henttonen toteaa.

Emeritusprofessorin mukaan metsähiiriä löytyy Suomen luonnosta suurin piirtein Vaasa–Kuopio-linjan eteläpuolelta. Koko maassa tavataan metsämyyriä, jotka usein sekoitetaan hiiriin, mutta ne eivät hakeudu autoihin.

Metsähiiriä on eniten maaseutuympäristössä – peltojen laidoilla ja metsien rajassa – mutta niihin voi usein törmätä myös taajama-alueilla.

Henttosella on lohdutuksen sanoja niille, joiden rakennuksissa tai autoissa on viime kuukausina ollut hiiriä: ilmiö koskee nimenomaan syksyä ja alkutalvea, harvemmin enää keski- ja lopputalvea.

Henttonen ei ole törmännyt ainakaan vielä siihen, että sähköautot olisivat houkutelleet hiiriä sen enempää kuin polttomoottoriautotkaan, vaikka sähköautojen akkuja usein ladatessa lämmitetäänkin.

– Metsähiiri ei ole välttämättä niinkään lämmön, vaan ehkä enemmänkin suojan perässä.

Ruusunmarjapensaat houkuttelevat

Henttosen saamat ilmoitukset autoihin hakeutuneista hiiristä ovat hyvin samantyyppisiä vuosittain: konepellin alta on löytynyt hiiren pesätarpeita tai ruokavarasto – tai auton matkustamosta papanoita.

– Eräs isäntä kertoi ajaneensa työpaikalleen, ja vasta työpaikan pihalla konepellin alta ikkunan raosta kiipesi metsähiiri ikkunan päälle. Eräs rouva kertoi unohtaneensa autoon pari koiranruokapussia. Metsähiiret olivat haistaneet ne ja käyneet autossa ruokailemassa, Henttonen kuvailee.

Henttonen on ottanut tavaksi kysyä hiirihavaintoja tehneiltä autoilijoilta, onko heidän parkkipaikkansa vieressä ruusunmarjapensaita. Metsähiiret rakastavat ruusunmarjoja, joten pensaiden vieressä oleva auto on mainio paikka ruokavarastojen keräämistä varten.

Myös lintujen ruokintapaikat houkuttelevat metsähiiriä. Hiiret saattavat kerätä siemeniä ruokintapaikan lähellä olevaan autoon.

Auton lattialle voi laittaa loukkuja

Metsähiirten autoon hakeutumisen taustalla voi olla useita syitä: ne saattavat hakea autosta suojaa, pesäpaikkaa tai ravintovarastoa tai mennä sinne selkeän ruoantuoksun perässä. Autoon ei siis kannata jättää ruokaa tai edes tuoksuvia roskia.

Hiiret saattavat mennä autoon, koska auton lähellä oleva asuinrakennus on suojattu pieneläinverkoilla, mutta yhtä lailla selitys voi olla se, että auto tulee metsähiiren reitillä vastaan ensimmäisenä.

– Jos auton matkustamossa on jälkiä hiiristä, sinne lattialle voi pistää pari hiirenloukkua, vaikka se hieman hassulta tuntuukin. Jos parkkipaikan lähellä on esimerkiksi ruusunmarjapensaita ja konepellin alta löytyy metsähiirien ruokavarasto, myös parkkipaikan vaihtamista voi harkita mahdollisuuksien mukaan, Henttonen neuvoo.

Hiiret pääsevät hel posti sisään alakautta

Hiiret voivat mennä autoon kuin autoon, merkistä tai mallista riippumatta. Alakautta pääsee helposti moottoritilaan, mistä lähtee useita läpivientejä matkustamon puolelle: kun hiiri saa päänsä jostakin pienestä kolosta läpi, se saa myös kehonsa vedettyä perässä, kertoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

– Joillakin ihmisillä on tapana säilyttää autoa tallissa ovet auki, jotta auto kuivuu sisältä. Tapa on sinänsä ihan hyvä, mutta jos tallissa on hiiriä, sehän tietysti edesauttaa autoon sisälle pääsyä ja on kuin avoimien ovien päivä.

Vesalaisen mukaan joissakin autoissa käytetään sellaisia materiaaleja, jotka saattavat houkutella jyrsijöitä. Hänen mukaansa säännöllistä uutisointia on ollut maailmanlaajuisesti esimerkiksi soijapohjaisista materiaaleista, joita on käytetty esimerkiksi sähköjohtojen eristeissä tai istuimien vaahtomuovitäytteissä.

Vesalainen kertoo hiirten aiheuttaneen autoihin esimerkiksi sähkövikoja jyrsimällä johtosarjoja poikki.

– Jos säilyttää autoaan alueella, jossa liikkuu metsähiiriä, konepellin alle olisi hyvä kurkata säännöllisin väliajoin. Jos hiiri on kuljettanut moottoritilaan kaikenlaista pesänrakennustavaraa, pahimmassa tapauksessa voi syntyä jopa tulipaloriski.

Muita hiirten aiheuttamia vahinkoja voivat olla istuinten vaahtomuovitäytteiden repiminen sekä hygieniahaitat. Vesalainen epäilee, että myös kesken ajon piilosta esille tuleva hiiri voi aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka