Koronarokottamisen ikäjärjestyksestä luovutaan, rokottaminen laajenee viisi vuotta täyttäneisiin lapsiin

Hallitus tehostaa koronarokottamista useilla eri keinoilla tänään tekemillään päätöksillä. Rokottaminen laajenee pienempiin lapsiin, sillä rokotusasetukseen lisätään uutena ryhmänä 5–11-vuotiaat, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Tällä hetkellä rokotuksia annetaan 12 vuotta täyttäneille.

Hallitus vahvisti tänään istunnossaan, että rokottamisjärjestyksestä luovutaan. Töissä olevia on tarkoitus rokottaa työterveyshuollossa.

Hallitus muutti rokotusasetusta myös siten, että jatkossa rokottaa voivat myös laboratoriohoitajat ja sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajatutkinnon sekä aikaisemman perushoitajatutkinnon suorittaneet.

Koronavirusrokotusten antamisen edellytyksenä on, että mainituilla ammattihenkilöillä on riittävä lääkehoidon osaaminen ja asianmukainen rokotuskoulutus.

Asetus tulee voimaan 23. päivä joulukuuta.

Vain yksi alle 12-vuotiaille soveltuva rokote saanut toistaiseksi Euroopan komission myyntiluvan

Päätösten myötä perheet voivat halutessaan hankkia rokotuksen myös 5–11-vuotiaille.

THL:n mukaan 5–11-vuotiailla koronavirustaudin aiheuttama taudinkuva on pääosin lievä ja ikäryhmän tautitaakka on ollut epidemian aikana hyvin matala.

THL on tiedottanut aiemmin, että Yhdysvalloista saadun turvallisuusnäytön valossa yleisimmät rokotuksen haittavaikutukset lapsilla ovat samankaltaisia kuin 12 vuotta täyttäneillä rokotetuilla. Suurin osa haittavaikutuksista on lieviä ja ohimeneviä, esimerkiksi punoitusta ja turvotusta rokotuskohdassa.

Vakavista haittavaikutuksista tutkimuksissa ilmeni, että harvinaisten sydänpussin ja sydänlihaksen tulehduksen ilmaantuvuus oli noin yksi miljoonaa rokoteannosta kohti, mikä on vähemmän kuin vanhemmissa ikäryhmissä.

THL:n lausunnon mukaan tällä hetkellä ainoa Euroopan komission myyntiluvan saanut 5–11-vuotiaiden lasten koronarokottamiseen soveltuva rokote on Pfizerin ja Biontechin koronarokote.

Kiuru: Rokottamisjärjestys ei enää perusteltu

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen kertoi aiemmin tänään hallituksen lehdistötilaisuudessa, että rokottamisjärjestyksen poistamisen myötä työterveyshuolto pääsee nyt toden teolla rokottamaan työikäisiä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan tilanne on muuttunut viime vuoden ja tämän vuoden taitteesta, jolloin rokottamisjärjestyksestä säädettiin.

– Silloin meillä oli rokotteita hyvin vähän saatavilla ja oli hyvin perusteltua, että meillä oli tiukka rokotejärjestys, kertoi Kiuru lehdistötilaisuudessa.

Kiurun mukaan tarkoitus on, että työikäisiä rokotettaisiin työterveyshuollossa ja kuntien ajat vapautuisivat muille ryhmille.

THL:n lausunnon mukaan kolmansien annosten antamisessa kiireisintä olisi saada 60 vuotta täyttäneet ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat rokotettua.

STM:n tiedotteen mukaan haavoittuvaisimpien ryhmien rokottamisesta pitää huolehtia myös jatkossa, vaikka rokottamisjärjestyksestä luovutaan. Tartuntatautien torjunnan kansallisena asiantuntijalaitoksena THL:llä on yhä oikeus ohjata kuntia asetusmuutoksesta huolimatta.

Tehosterokote koronan sairastaneille kertaalleen rokotetuille

THL on päivittänyt korontaudin sairastaneiden rokotussuosituksen. THL suosittelee, että 18 vuotta täyttäneille PCR-testillä vahvistetun koronataudin sairastaneille ja yhden rokoteannoksen saaneille tarjotaan tehosteena toista rokoteannosta.

Aikaisemmin THL suositteli taudin sairastaneista toista rokoteannosta vain 60 vuotta täyttäneille ja vakavan koronavirustaudin lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville.

Toista annosta suositellaan 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville, kun 3−4 kuukautta ensimmäisestä rokoteannoksesta tai sairastetusta taudista on kulunut sen mukaan, kumpi on ollut viimeisin. Kaikille 18 vuotta täyttäneille toista annosta voidaan tarjota 4−6 kuukautta ensimmäisestä annoksesta tai sairastetusta taudista.

Voimakkaasti immuunipuutteisille koronavirustaudin sairastaneille THL on suositellut kolmatta koronarokoteannosta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka