Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensimmäinen omikrontartunta löydetty Iranissa

Iranissa on todettu ensimmäinen omikronmuunnoksen aiheuttama koronatartunta, kertoi maan varaterveysministeri Kamal Heidari valtion televisiossa sunnuntaina.

Iranilaismies testattiin positiiviseksi hänen palattuaan Yhdistyneistä arabiemiraattikunnista.

Iranissa harkitaan nyt uusia toimia virusmuunnoksen pysäyttämiseksi, kuten koulujen sulkemista väliaikaisesti.

Iran on Lähi-idän maista pahiten kärsinyt koronapandemiasta. Maassa on tähän mennessä kuollut noin 130 000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.