Malta laillistaa kannabiksen käytön ja kasvatuksen omaan käyttöön

Maltan parlamentti hyväksyi tiistaina lain, joka sallii kannabiksen käytön ja kasvattamisen henkilökohtaiseen käyttöön. Lakiesitys meni läpi äänin 36–27.

Aikuisille sallitaan korkeintaan seitsemän kannabisgramman hallussapito ja neljän kannabiskasvin kasvattaminen kotona. Lisäksi lakimuutos sallii kannabiksen siementen ja nuppujen ostamisen. Kannabiksen käyttö julkisella paikalla olisi jatkossakin laitonta ja johtaisi sakkoon.

Maltan pääministeri Robert Abela on aiemmin sanonut, että laillistamisella pyritään puuttumaan kannabiksen käytön ongelmiin tuomalla alalle sääntelyä.

– Kannustamme ihmisiä olemaan polttamatta kannabista, mutta emme kohtele sen päätöksen tekeviä rikollisina. Huumekauppa on yhä laitonta, pääministeri kommentoi.

Uusi laki tarvitsee vielä presidentin hyväksynnän, jonka myötä Maltasta olisi tulossa lainsäädännöltään Euroopan vapaamielisin maa kannabiksen suhteen. Sanomalehti Times of Maltan mukaan kyseessä on EU-maiden ensimmäinen lakiuudistus, joka laillistaa täysin niin kannabiksen hallussapidon, kasvatuksen kuin kasvatustarpeiden ostamisenkin.

Kannabispolitiikka edennyt sallivaan suuntaan monissa maissa

Laki mahdollistaa myös aiempien kannabikseen liittyvien rikosrekisterimerkintöjen poistamisen. Laki sallii lisäksi enimmillään 500 jäsenen suuruiset voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka kasvattavat kannabista omien jäsentensä käyttöön.

Kannabiksen lääkekäyttö sallittiin Maltalla jo aiemmin vuonna 2018.

Monissa Euroopan maissa kannabiksen käyttöä on dekriminalisoitu ja sitä suvaitaan vaihtelevissa määrin esimerkiksi Alankomaissa, Espanjassa ja Portugalissa. Hallitukset kaavailevat laillistamista lisäksi myös Saksassa ja Luxemburgissa.

Times of Maltan mukaan presidentin hyväksyntä seuraa useimmiten päivien sisällä parlamenttikäsittelyn päättymisestä. Uudistusta vastustavat ovat vedonneet lääkäritaustaiseen presidentti George Vellaan, jotta tämä kieltäytyisi allekirjoittamasta lakia.

Hieman yli 500 000 asukkaan saarivaltio Malta on EU:n jäsenmaista pienin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka