Etelä-Afrikan presidentillä Cyril Ramaphosalla on todettu koronatartunta

Etelä-Afrikan presidentillä Cyril Ramaphosalla on todettu koronavirustartunta. Presidentin tartunta varmistettiin sunnuntaina, ja presidentinkanslian mukaan hän saa parhaillaan hoitoa lieviin oireisiin. Ramaphosa on täysin rokotettu.

Hän oli aiemmin sunnuntaipäivänä osallistunut entisen presidentin F. W. de Klerkin valtiolliseen muistotilaisuuteen Kapkaupungissa.

Ramaphosan kanssa lähikontaktissa olleita on kehotettu tarkkailemaan mahdollisia oireita tai käymään koronatestissä. Presidentti alkoi voida huonosti lähdettyään tilaisuudesta.

Hän pysyy toistaiseksi eristyksissä Kapkaupungissa, ja hänen tehtävänsä on siirretty varapresidentti David Mabuzalle seuraavaksi viikoksi.

Presidentinkanslian virallisessa lausunnossa kerrottiin Ramaphosan sanoneen, että hänen tartuntansa toimii muistutuksena kaikille kansalaisille altistumisten välttämisen ja rokotusten tärkeydestä.

– Rokotus on edelleen paras suoja vakavaa sairastumista ja sairaalahoitoon joutumista vastaan, lausunnossa sanottiin.

Ramaphosa oli matkustanut Etelä-Afrikan delegaation kanssa hiljattain neljään Länsi-Afrikan valtioon. Kaikkien matkalla olleiden koronatestit olivat negatiivisia, kun he palasivat kotimaahansa viime keskiviikkona.

Afrikassa tartuntojen määrä lähes tuplaantunut viikossa

Koronaviruksen uusi omikronmuunnos havaittiin viime kuussa Etelä-Afrikassa, ja nyt virusmuunnos on levinnyt nopeasti yli 50 maahan ympäri maailman.

Vielä ei ole varmuutta siitä, aiheuttaako uusi virusmuunnos vakavampaa koronatautia tai voiko se kiertää rokotteiden tuoman suojan. Maailman terveysjärjestö WHO kertoi viime viikolla, että omikron näyttäisi aiheuttavan vähemmän vakavaa koronatautia kuin tällä hetkellä hallitseva variantti delta.

Koronatartuntojen määrä Afrikassa on lähes kaksinkertaistunut viikossa. Samaan aikaan sairaalahoidossa olevien määrä Etelä-Afrikassa on kuitenkin pysynyt alhaalla, kertoi YK viime viikolla.

WHO on kertonut, että omikron on levinnyt yhä useampaan maahan Afrikassa, ja järjestö tutkii nyt, onko uusi variantti maanosan tartuntojen kovan kasvun takana.

WHO on myös kehottanut maita tehostamaan rokotuksia. Vain 7,8 prosenttia maanosan noin 1,2 miljardista ihmisestä on rokotettu. Uutta rokotteiden toimitusjärjestelmää ollaan perustamassa, jotta Afrikan maat voivat jakaa rokotuksia helpommin.

WHO vastustaa edelleen Afrikan maihin kohdistuneita matkustusrajoituksia. WHO:n mukaan yli 70 maata on rajoittanut matkustamista erityisesti eteläisestä Afrikasta, vaikka maat ovat olleet "avoimia tietojensa kanssa".

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka