Ministeri Kiuru: Hätäjarrun vaikutusarviointi aloitetaan kaiken varalta ja toimia rajoilla kiristetään

Hallitus varautuu omikronmuunnoksen takia mahdollisesti yhä pahenevaan koronatilanteeseen. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi torstaina sosiaali- ja terveysministeriön (STM) aloittavan hätäjarrun vaikutusarviointien tekemisen siltä varalta, että se jouduttaisiin ottamaan käyttöön tautitilanteen pahetessa. Asiasta päätti hänen mukaansa sote-ministeriryhmä torstaina.

Hätäjarru tarkoittaisi sitä, että epidemiantorjunnassa siirryttäisiin takaisin valtakunnallisesti ohjattuihin laaja-alaisiiin toimiin, kun tällä hetkellä rajoituksista vastaavat ravintoloita lukuun ottamatta alueet. Se voisi esimerkiksi tarkoittaa rajoituksia, joita ei koronapassilla voisi välttää.

– En halua, että tästä tehdään johtopäätöksiä, että valmistaudumme hätäjarrun käyttöön. Mutta varmuuden vuoksi olemme päättäneet, että sosiaali- ja terveysministeriössä on arviointi käynnistettävä, jotta emme herää tilanteessa rähmällämme, Kiuru sanoi eduskunnassa toimittajille.

Arviointien tekeminen kestää hänen mukaansa yli kaksi viikkoa. Tavoite kuitenkin on, ettei hätäjarruun tarvitsisi mennä, jos nykyiset rajoitukset toteutuvat tarkoitetulla tavalla.

Skotlannista tulevat koneet syyniin

Lisäksi ministeriryhmä päätti, että STM kiristää entisestään terveysturvallisuustoimia rajoilla siten, että pakolliset terveystarkastukset ulotetaan maihin, joissa omikronvirusmuunnos on alkanut levitä väestössä.

– Ministeriryhmälle kerrottiin tänään (torstaina), että ensimmäinen nykyisten Münchenin ja Frankfurtin lentojen lisäksi tuleva suora lentoyhteys, jossa linjojen tarkistuksiin mennään, ovat Skotlannista tulevat koneet.

Kiurun mukaan aluehallintovirastoille (avit) osoitetaan ohjauskirjeellä tehtäväksi varmistaa, että maista, joissa virus on alkanut levitä väestössä, tulee automaattisesti päivittyvät listat ja ne ulotetaan pakollisten terveystarkastusten piiriin.

– Tämä tulee ottamaan joitakin aikoja, että avi tämän päätöksen tekee rajoilla, mutta torstaina tämä lähtee virkaohjauksena eteenpäin.

Hänen mukaansa pitkällä juoksulla varaudutaan myös siihen, että mahdollisesti jatkossa sisärajavalvonta on käytössä myös Schengen-alueen sisällä.

– Emme tarvitse tätä vielä, mutta jos se on edessä, siihen on varauduttava. Varmasti aikanaan päätöksen tekeminen tulee olemaan rankkaa, ja siihen liittyvät myös maahantuloon liittyvät kysymykset.

Perjantaina on hänen mukaansa ylimääräinen valtioneuvoston istunto, jossa varaudutaan omikronin leviämisen vastaisiin toimiin niin, että nykyinen riskiperusteinen maahantulo ei omikronin leviämisen uhkatilanteessa olisi enää mahdollista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka