Sanomalehti Kaleva kertoo oululaisen teknologiayhtiö Uroksen kriisin syvenevän. Nyt kriisifirman tilintarkastusta hoitanut PricewaterhouseCoopers-yhtiö (PwC) on lehden mukaan ilmoittanut eroavansa Uroksen tilintarkastustehtävien hoidosta. Asian vahvisti PwC:n viestintä Talouselämä-lehdelle.
Syytä eroamiselle ei tiedetä, sillä tilintarkastuksessa on salassapitovelvoite, ja asiakassuhteet ovat luottamuksellisia.
Patentti- ja rekisterihallitus on harkinnut Uroksen määräämistä selvitystilaan tai jopa poistettavaksi kaupparekisteristä. Viime viikolla yhtiö määrättiin maksamaan pois miljoonavelkoja, ja tällä viikolla useita perintä- ja oikeudenkäyntikuluja perintäyhtiöille.
Kaleva kertoi tänään Nordean tehneen turvaamistoimihakemuksen, jolla se vaatii Uroksen pääomistaja Jyrki Hallikaisen omaisuutta takavarikkoon. Pankki pelkää, että Liechtensteinissa asuva Hallikainen ryhtyy varallisuusjärjestelyihin, ja siirtää omaisuutensa ulkomaille Nordean tavoittamattomiin.
Oulun poliisin talousrikosyksikkö on käynnistänyt esitutkinnan Uros Oy:sta.