Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääministeri Marin: Hallitus kannattaa koronapassin käytön laajentamista – "Tunnistamme myös sen, että tähän liittyy juridisia hankaluuksia ja haasteita"

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo, että hallitus on neuvotteluissaan päätynyt kannattamaan koronapassin käytön laajentamista. Marin sanoi Säätytalon neuvottelujen päätyttyä, että asiassa on monia haasteita ja avoimia kysymyksiä, mutta valmistelutyö jatkuu ja esitys eduskunnalle pyritään antamaan mahdollisimman pian.

Marinin mukaan koronapassin käytön laajentaminen merkitsisi muutosta passin toimintalogiikassa.

– Tulevaisuudessa haluaisimme mahdollistaa, että eri tahoilla olisi mahdollisuus ottaa koronapassi käyttöön laajasti myös silloin kun muita rajoitustoimia ei ole voimassa, Marin selvitti.

– Tätä valmistelutyötä jatketaan, mutta tunnistamme myös sen, että tähän liittyy juridisia hankaluuksia ja haasteita. Meillä tietysti on perustuslakimme ja sen tiukka tulkinta ja arviointi perustuslakivaliokunnalla. Tässä riittää vielä paljon oikeudellista pohdintaa ja arviointia, mutta hallitus haluaa koronapassin käyttöä laajentaa, Marin jatkoi.

Marin myöntää, että koronapassin laajentaminen työpaikoille voi olla ongelmallista perustuslain kannalta, sillä perustuslaki takaa kansalaisten oikeuden työhön.

– Juuri tämä kysymys on yksi niistä juridisista haasteista, joita meillä on ratkottavana. Ei ole suinkaan itsestään selvää, että koronapassi voitaisiin esimerkiksi työpaikoilla laajasti ottaa käyttöön, mutta tätäkin halutaan arvioida ja tarkastella, Marin sanoi.

– Hallituksen tahto tietenkin on, että tässä voitaisiin edetä mahdollisimman nopeasti, mutta kuten todettu, tässä on juridisia haasteita aika paljon ratkottavana. Meillä ei ole vielä antaa päivämäärää milloin eduskunnalle voitaisiin antaa uusi esitys, mutta mahdollisimman pikaisesti tässä pyritään etenemään, Marin jatkoi.

"80 prosentin kattavuus ei riitä"

Marinin mukaan koronapassin käytön laajentaminen on keino siihen, että rokotuskattavuutta Suomessa saataisiin nostettua.

Marin sanoi Säätytalolle saapuessaan, että Suomessa keskiviikkona saavutettu 80 prosentin rokotuskattavuus ei riitä, vaan se pitää nostaa yli 90 prosentin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL oli aiemmin kertonut, että 12 vuotta täyttäneiden kahden rokoteannoksen saaneiden osuus on ylittänyt 80 prosentin rajan.

– Ei riitä että meillä on 80 prosentin rokotekattavuus, kyllä me haluamme nostaa sen 90 prosenttiin ja siitäkin yli. Mitä kattavammaksi sen saamme, sen parempi, Marin sanoi.

Marinin mukaan terveysviranomaiset joutuvat etsimään rokottamattomia "käsipelillä" eli käymään kansalaisia henkilö henkilöltä läpi ja kysymään heiltä rokotteiden ottamisesta.

– Kyllä se vaatii aika lailla ruohonjuuritason työtä, että me saamme loputkin ihmiset ottamaan rokotteen, Marin arvioi.

Ravintolarajoitukset jatkuvat

Marin kertoi keskiviikkona myös, että nykyisiä ravintolarajoituksia jatketaan. Rajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa maanantaihin asti.

– Maanantaina arvioidaan ja tarkastellaan sitä, tuleeko tähän esimerkiksi joitakin muita alueita mukaan, Marin sanoi.

– Käytännössähän kyse on illalla myöhään auki olevista ravintoloista. Niitä on mahdollista pitää auki koronapassin avulla.

Marinin mukaan hallituksen uusittu hybridistrategia tulee voimaan maanantaista alkaen nyt kun 80 prosentin rokotekattavuus on saavutettu. Uusitussa strategiassa muun muassa luovutaan alueiden jaottelusta perustason, kiihtymisvaiheen ja leviämisvaiheen alueisiin.

– Tulevaisuudessa tavoitteena on, että jos ja kun paikallisia epidemiaryppäitä on, niin ne paikallisin toimin sammutetaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Eli alueelliset viranomaiset ottavat käyttöön niitä toimia, jotka heidän toimivaltuuksiensa piiriin kuuluvat, Marin sanoi.

Kiuru iloitsi 80 prosentin rajapyykin saavuttamisesta

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) iloitsi keskiviikkona 80 prosentin rokotekattavuuden saavuttamisesta, mutta oli huolissaan siitä, että rokotteiden ottamisen tahti on hidastunut.

– Tämä kilpajuoksu, mikä meillä on tällä hetkellä meneillään, on aika armoton. Rokotekattavuus nousee, mutta erittäin hitaasti, ja samaan aika deltavirus juoksee tässä rinnalla hyvin laajasti levinneenä, Kiuru kuvaili.

Kiurun mukaan koronapassin käytön mahdollinen laajentaminen yrityksiin täytyy toteuttaa kolmikannassa eli hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyönä.

Myös Kiuru myönsi, että koronapassin käytön laajentamiseen työpaikoille saattaa liittyä oikeudellisia ongelmia. Kiurun mukaan asiasta on keskusteltu ministeriöiden kesken jo muutamien viikkojen ajan.

– Itsekin ajattelen, että juridiset ongelmat saattavat rajoittaa koronapassin käytön laajentamista, mutta ennen kuin meillä on lopullisia esityksiä virkakunnalta, en halua ottaa asiaan kantaa, Kiuru sanoi poistuessaan Säätytalolta.

Mara: Hallituksella ei ole oikeudellista perustetta rajoittaa ruokaravintoloiden toimintaa

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara arvostelee hallituksen päätöstä jatkaa ravintolarajoituksia. Maran mukaan hallituksella ei ole oikeudellista perustetta ruokaravintoloita koskevien rajoitusten jatkamiselle, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on luokitellut ne yhtä vähäriskisiksi tiloiksi kuin kaupat, parturit ja kampaamot.

Yöravintoloiden toiminnan rajoittaminen taas johtaa siihen, että osa juhlinnasta siirtyy yksityistiloihin, joissa ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä. Hallituksen päätös rajoitusten jatkamisesta ei siten ole välttämätön eikä oikeasuhtainen, kuten perustuslaki ja tartuntatautilaki edellyttävät, Mara linjaa.

Mara vetoaa samalla kaikkiin kansalaisiin, että he ottaisivat koronarokotukset.

– Rokotteen ottaminen on yhteiskunnallinen velvollisuus, ei pelkästään yksityisasia, Mara sanoo kannanotossaan.