Eduskunta hyväksyi päästökompensaatioiden rajaamisen rahankeräyslain ulkopuolelle – Compensate: "Vuosia kestänyt saivartelu lain tulkinnasta saa pisteen"

Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden myyminen ei jatkossa edellytä rahankeräyslupaa. Eduskunta on hyväksynyt yksimielisesti päästökompensaatioiden rajaamisen rahankeräyslain ulkopuolelle.

Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden tarkoituksena on mahdollistaa esimerkiksi matkustamisesta tai hankittavan tuotteen valmistamisesta aiheutuneiden kasvihuonepäästöjen hyvittäminen maksua vastaan.

– Olemme iloisia, että vuosia kestänyt saivartelu lain tulkinnasta saa pisteen kohtuullisen harvinaisella päätöksellä, joka ylittää perinteisen oppositio- ja hallitusasetelman, sanoo päästökompensaatioyhtiö Compensaten toimitusjohtaja Elina Kajosaari tiedotteessa.

Hänen mukaansa eduskunnan päätös on tuen osoitus sille, että vastuullisesti toteutetut ja todellisia ilmastovaikutuksia tuottavat kompensaatiot ovat osa ilmastokriisin taltuttamiseen tarvittavaa työkalupakkia.

Mahdollistaa kompensaatiopalveluiden markkinat

Hallitus esitti lain muuttamista syyskuussa. Hallituksen mukaan muutos mahdollistaisi kansallisten vapaaehtoisten päästökompensaatiopalveluiden markkinat. Se kannustaisi alan toimijoita kehittämään uusia vapaaehtoisia päästökompensaatiopalveluita ja innovaatioita.

Rahankeräyslakia valvova Poliisihallitus on tulkinnut vanhaa lakia siten, että kompensaatiopalveluiden myyminen tarvitsee rahankeräysluvan.

Laki vaatii vielä presidentin vahvistuksen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka