Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Huonosta ajokelistä varoitetaan maan keskiosissa – tuulisen Suomenlahden vedenpinta noussut paikoittain lähes metrin

Huonon ajokelin myötä liikenteen sujuvuus heikentyy. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Elias Peltonen / STT

Maan keskiosiin on annettu tänään varoitus huonosta ajokelistä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Huonosta ajokelistä varoitetaan Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Kainuussa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Pohjanmaan maakunnissa.

Yön aikana sateet ovat tulleet pääsääntöisesti vetenä. Suurimmat sademäärät ovat olleet Pirkanmaalla ja Satakunnassa, jossa vettä on tullut paikoittain 12–15 milliä. Maan eteläosissa sademäärät ovat olleet viitisen milliä, ja keskiosassa sadetta on tullut laajalti vain muutamia millejä.

Päivän sää jatkuu maan etelä- ja keskiosissa sateisena matalapaineen keskuksen liikkuessa hiljalleen itään. Päivän aikana sateet voivat muuttua räntäisemmäksi pohjoisenpuoleisen virtauksen tuodessa Suomeen viileämpää ilmaa.

Lunta voi mahdollisesti tulla maan keskiosan pohjoispuolella ja Pohjois-Pohjanmaallakin.

– Mihin asti lumisateita tulee, on aika paljon epävarmuutta, kertoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.

Pohjoisenpuoleinen virtaus voi muodostaa Lappiin lumikuuroja, mutta määrällisesti lunta ei odota kertyvän paljoakaan.

Päivälämpötilat ovat maan keskivaiheilla alle viisi astetta ja eteläosissa 5–7 astetta. Iltaa kohden lämpötilat voivat laskea muutaman asteen.

Meriveden pinta noussut Suomenlahdella, merialueilla myös aallokko- ja tuulivaroitus

Suomenlahden meriveden pinta on noussut aamulla. Esimerkiksi Helsingin edustan mittausasemalla merenpinta on ollut melkein 90 senttiä merenpinnan keskivedentason yläpuolella. Meriveden pinnan ennustetaan vielä jonkin verran nousevan.

Korkeasta merivedestä annettu varoitus on voimassa Suomenlahdella iltapäivään asti. Suomenlahdella on lisäksi aallokko- ja tuulivaroituksia.

Huomisaamuun mennessä sateet ovat väistyneet Suomesta. Maan etelä- ja keskiosissa voi huomenna olla pilvistä.

Lapissa sää on lauantaina poutainen tai selkeä, kun alueelle työntyy lännestä korkeapaineen selänne. Lämpötilat voivat lauantaina mennä Lapissa reilusti pakkasen puolelle.

Lauantain lämpötilat nousevat korkeimmillaan etelässä 3-4 asteeseen. Maan keskivaiheilla lämpötilat jäävät muutamaan asteeseen. Pakkasen puolelle päästään Keski-Pohjanmaalta Kainuuseen ulottuvan alueen pohjoispuolella.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka