Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alma Media kohensi tulostaan reippaasti talouden elpymisen myötä

Alma Media kasvatti tulostaan heinä-syyskuussa yli kolmanneksella vuoden takaisesta. Oikaistu liikevoitto nousi 17,8 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 13,2 miljoonasta eurosta.

Yhtiön mukaan talouden elpymisen jatkuessa liiketoiminnat kehittyivät erinomaisesti. Yhtiön liikevaihto kohosi 26 prosenttia 68 miljoonaan euroon.

– Talouden elpymisen jatkuessa Alma Median liiketoiminnat kehittyivät erinomaisesti vuoden kolmannella vuosineljänneksellä orgaanisen kasvun ollessa 14,4 prosenttia, kertoo toimitusjohtaja Kai Telanne tiedotteessa.

Hänen mukaansa myös yritysostot kasvattivat yhtiön liikevaihtoa ja oikaistua liikevoittoa heinä-syyskuussa.

– Olemme tehneet kuluvana vuonna merkittävän määrän yritysjärjestelyitä, mikä on luonnollisesti vaikuttanut rahoitusasemaamme ja nostanut velkaisuusastettamme, Telanne myöntää.

Hän kertoo, että kolmannen vuosineljänneksen aikana yhtiön rahoitusasema kuitenkin vahvistui ja vakavaraisuus parani hyvän tuloskehityksen ja vahvan kassavirran myötä.