Koronapassin käyttöön ottaneet yrittäjät ovat kohdanneet voimakasta kritiikkiä ja kiusantekoa. Matkailu- ja ravintolapalveluiden etujärjestö MaRan toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan yrittäjät ovat saaneet epäasiallisia viestejä ja koronapasseja tarkastaneita työntekijöitä tai yrittäjiä kohtaan on käyttäydytty epäasiallisesti.
Osa arvostelijoista pyrkii rankaisemaan yrityksiä, jotka edellyttävät asiakkailtaan koronapassia. Lappi on kuullut tapauksista, joissa on esimerkiksi tehty vääriä varauksia ravintolaan ja näin yritetty aiheuttaa vahinkoa ravintolalle.
Lauantaista alkaen yritysten on ollut mahdollista edellyttää asiakkailtaan koronapassia sen sijaan, että ne noudattaisivat alueella koronapandemian vuoksi voimassa olevia ravintolarajoituksia.
– Tässähän kysymys ei ole siitä, että yrittäjät tai työntekijät olisivat tätä halunneet, vaan tämä on valtioneuvoston esittämä ja eduskunnan hyväksymä laki, Lappi sanoo STT:lle.
Yrityksiä boikotoidaan koronapassin vuoksi
Jotkut koronapassin vastustajat ovat koonneet Stop koronapassi -verkkosivustolle listoja yrityksistä, jotka käyttävät tai kannattavat koronapassia ja vastaavasti yrityksistä, jotka eivät vaadi eivätkä kannata koronapassia. Sivustolla kehotetaan välttämään koronapassia käyttäviä yrityksiä.
Vääksyssä Päijät-Hämeessä toimivan Ranskalaisen kyläkaupan yrittäjä kertoi Facebookissa kohdanneensa viikonloppuna nimittelyä ja esimerkiksi rahan paiskomista koronapassin käyttöönoton vuoksi. Yrittäjä kertoo kuitenkin saaneensa negatiivisen palautteen lisäksi myös runsaasti kannustusta.
Yritys otti koronapassin käyttöön, jotta se voisi ottaa käyttöön ravintolapuolen kaikki asiakaspaikat. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueen luokitellaan olevan epidemian leviämisvaiheessa.
Ranskalaisen kyläkaupan kohtaamasta häirinnästä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat .
"Jossain kulkee raja"
MaRa on kehottanut yrittäjiä suhtautumaan maltillisesti heidän kohtaamaansa kritiikkiin.
– Jos viestintä menee liian pitkälle, vaikka aletaan uhkaamaan henkeä, terveyttä tai jotain vastaavaa, niin sitten tietysti meidän juristit ovat käytettävissä oikeudellisia toimenpiteitä aloittamaan.
Lappi kertoi keskustelleensa aiheesta MaRan juristien kanssa.
– Sellaista ei ole vielä ollut, mutta jossainhan se raja tietysti kulkee.
Lapin käsityksen mukaan koronapassin käyttöönotto on kuitenkin sujunut pääosin hyvin, erityisesti kun ottaa huomioon, kuinka vähän yrityksillä oli aikaa valmistautua passin käyttöönottoon.
Lappi uskoo, että koronapassi otetaan leviämisvaiheen alueella toimivissa yöravintoloissa laajasti käyttöön, koska se on keino pitää ravintolat auki.