Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Minkkien koronarokotteelle käyttölupa Suomessa

Ruokaviraston mukaan koronavirus tarttuu herkästi ihmisestä minkkeihin, ja myös supikoirat voivat saada tartuntoja. Kimmo Mäntylä / LEHTIKUVA

Elias Peltonen / STT

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto Fifur on saanut minkkien koronavirusrokotteelle ehdollisen käyttöluvan Ruokavirastolta ja valmistelee Suomen tarhaminkkien rokottamista, kertoo Fifur tiedotteessaan.

FurcoVac-rokotteen on kehittänyt yhteistyössä Fifur ja Helsingin yliopiston tutkijaryhmä. Fifurin rahoittama eläinrokotehanke aloitettiin loppusyksystä 2020. Sen tavoitteena on estää virussäilymön syntyminen minkkitarhoille, millä turvataan väestön terveyttä.

– Suomen turkiselinkeino lähtee ensimmäisenä toimijana Euroopan unionissa rokottamaan eläimiä koronaa vastaan, kertoo Fifurin toiminnanjohtaja Marja Tiura tiedotteessa.

Rokote sai ehdollisen käyttöluvan, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että luvassa on asetettu ehtoja seurantojen tekemiseen. Vaatimukset myyntiluvan saamiselle ovat tiukemmat.

Rokotteen käyttöluvasta uutisoi aiemmin Maaseudun Tulevaisuus .

Korona tarttuu helposti ihmisestä minkkeihin, Suomessa minkeillä ei todettuja tartuntoja

Ruokaviraston mukaan koronavirus tarttuu herkästi ihmisestä minkkeihin, ja myös supikoirat voivat saada tartuntoja. Eläimistä koronavirus voi puolestaan tarttua turkiseläinten kanssa tekemisissä oleviin ihmisiin ja levitä eteenpäin.

Tanskan hallitus päätti viime marraskuun alussa lopettaa kaikki turkistarhoissa elävät yli 15 miljoonaa minkkiä minkkitarhoilta löytyneen koronaviruksen mutaation vuoksi.

Suomen turkistiloilla ei ole todettu yhtäkään koronatartuntaa eläimillä. Tuottajat ovat noudattaneet viranomaisten kanssa laadittuja suojausohjeita loppukeväästä 2020 asti.

– Tuottajille aika on ollut vaativaa, kun on pitänyt eristää itseään ja huolehtia työntekijöiden tautisuojauksesta. Suojauksesta iso kiitos tuottajille, toteaa Fifurissa rokotehanketta vetävä tutkimusjohtaja Jussi Peura tiedotteessa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka