Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suojelupoliisi julkaisee turvallisuuskatsauksensa – arvioi terrorismitilannetta ja Suomeen kohdistuvia kyberuhkia

Suojelupoliisi (supo) julkaisee tänään kansallisen turvallisuuden katsauksen, jossa käsitellään muun muassa Suomeen kohdistuvia kyberuhkia sekä terrorismitilannetta. Vuosittaisessa katsauksessa tarkastellaan supon toimialaan kuuluvia ilmiöitä ja arvioidaan niiden kehitystä.

Viime vuonna supo arvioi katsauksessaan, että tietojärjestelmiä hyödyntävä vakoilu oli koronapandemian takia tavallista aktiivisempaa. Supo arvioi sen myös jatkuvan aktiivisena, koska koronapandemia vaikeuttaa matkustamista.

Merkittävimmiksi Suomea ja Suomen etuja vastaan tiedustelullisesti toimiviksi valtioiksi supo listasi tuolloin Venäjän ja Kiinan.

Supo otti asiaan kantaa myös maaliskuussa, kun sen vuosikirja 2020 julkaistiin. Tuolloin kerrottiin, että supo havaitsi viime vuonna poikkeuksellisen intensiivisiä valtiollisia kybervakoiluyrityksiä, jotka kohdistuivat Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon valmisteluun. Koronapandemia nähtiin yhtenä selittävänä tekijänä myös tuolloin, sillä sen arvioitiin vaikeuttaneen perinteistä henkilötiedustelua.

Supo arvioi viime vuoden kansallisen turvallisuuden katsauksessaan, että äärioikeiston uhka on voimistunut länsimaissa, myös Suomessa. Myös vuosikirjassaan suojelupoliisi kertoi äärioikeiston uhkan voimistuneen Suomessa.

Tästä huolimatta suojelupoliisi on pitänyt terrorismin uhka-arvion tähän asti ennallaan. Uhka on neliportaisella asteikolla tasolla kaksi eli kohonnut.