Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Japanin pääministeri Yoshihide Suga jättää pestinsä vain vuoden jälkeen

Pääministeri Yoshihide Sugan hallituksen kannatus mataa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Japanin pääministeri Yoshihide Suga ei aio hakea jatkoa liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) johdossa. Väistyminen puolueen johdosta tarkoittaa, että Suga jättää myös pääministerin paikan.

Pääministeri kertoi päätöksestään perjantaina. Ilmoitus oli yllätys, sillä Suga on toiminut pääministerinä vasta vuoden.

– Pääministerivuoteni aikana olen käyttänyt kaikki voimani maan kohtaamiin erilaisiin ongelmiin, koronaviruksen vastaiset toimet etusijalla, Suga sanoi.

Suga perusteli ratkaisuaan sillä, että hän haluaa keskittyä koronatoimiin. Sugan mukaan hän oli tullut siihen tulokseen, että ei pystyisi olemaan samaan aikaan ehdolla vaaleissa ja hoitamaan koronatoimia.

– Minun oli valittava toinen.

Eroilmoitus voi olla puoluetovereille helpotus

Sugan hallituksen kannatus oli viime kuussa uutistoimisto Kyodon mielipidemittauksessa kaikkien aikojen aallonpohjassa. Hallitus on saanut kritiikkiä muun muassa koronatoimistaan.

Japani kamppailee parhaillaan viidennen tartunta-aallon kanssa.

Jotkut pääministeripuolueen jäsenet saattavatkin kaikessa hiljaisuudessa ottaa uutisen ilolla vastaan, sanoo politiikan professori Tomoaki Iwai Nihonin yliopistosta.

– LDP:n kansanedustajille on helpotus, että heidän ei tarvitse olla ehdolla vaaleissa epäsuositun pääministerin johdolla, Iwai arvioi uutistoimisto AFP:lle.

LDP:n odotetaan pysyvän johtavana puolueena tulevissa vaaleissa.

Ennen nousuaan pääministeriksi 72-vuotias Suga toimi edeltäjänsä Shinzo Aben kabinettipäällikkönä.

Abe oli Japanin pitkäaikaisin pääministeri. Hän jätti viime vuonna tehtävänsä huonontuneen terveytensä vuoksi.

Entinen ulkoministeri vahvoilla johtotehtävään

Toistaiseksi ainoa poliitikko, joka on ilmoittanut aikeistaan asettua ehdolle LDP:n johtoon, on entinen ulkoministeri Fumio Kishida. Politiikan professori Iwai pitää hänen mahdollisuuksiaan hyvinä.

– Kishida on todennäköisesti ykkösehdokas, sillä hän on maltillinen ja kyvykäs, Iwai kuvailee.

Mediatietojen mukaan myös entinen puolustusministeri Taro Kono olisi asettumassa ehdolle.

Mahdollisina ehdokkaina pidetään myös LDP:n johtoon kuuluvaa Hakubun Shimomuraa, mielipiteitä jakavaa oikeistolaista Sanae Takaichia ja suosittua entistä puolustusministeriä Shigeru Ishibaa.

Iwai arvioi, että vaaleja lykätään niin myöhään kuin mahdollista, eli ne pidettäisiin marraskuussa.

Kommentoi

Mainos: Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy

Uudeksi vuodeksi uuteen kotiin?

Palvelut

Ruokapaikka