Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tähtiharrastuspäivänä tarkkaillaan elokuun tummaa taivasta

Tähtitieteellinen yhdistyksen Ursan kurssit ovat kysyttyjä, ja havaintovälineitä menisi kaupaksi paljon enemmän kuin niitä on nyt saatavilla. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomessa vietetään lauantaina valtakunnallista tähtiharrastuspäivää. Päivä on sijoitettu elokuun lopulle, jolloin illat ovat vähitellen tummenemassa.

Tähtiharrastus on pitänyt pintansa myös koronapandemian keskellä, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

– Taivaalle katsominen joko yksin tai lähimpien ihmisten kanssa on jaksanut kiinnostaa ihmisiä tänä epätavallisena aikana, kertoo Ursan tiedottaja Anne Liljeström tiedotteessa.

Hänen mukaansa Ursan kurssit ovat kysyttyjä, ja havaintovälineitä menisi kaupaksi paljon enemmän kuin niitä on nyt saatavilla.

Tähtiharrastuksen vuosittaisena teemapäivänä paikalliset tähtiharrastusyhdistykset ja yksittäiset alan harrastajat järjestävät tähtitieteeseen liittyvää ohjelmaa. Tällä kertaa ohjelmaa järjestetään Ursan mukaan ainakin Jyväskylässä, Järvenpäässä, Kouvolassa, Salossa ja Tampereella.

Vinkkejä hyvistä havaintopaikoista voi etsiä esimerkiksi Ursan havaintopalvelu Taivaanvahdin pimeiden paikkojen kartalta.

Kommentoi

Mainos: Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy

Uudeksi vuodeksi uuteen kotiin?

Palvelut

Ruokapaikka