Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi: Rovaniemellä isän epäillään surmanneen kaksi alle kouluikäistä lastaan

Rovaniemellä viime viikolla tapahtuneen henkirikoksen uhreina oli kaksi alle kouluikäistä lasta, kertoo Lapin poliisi. Rikoksesta epäillään lasten isää.

Epäillyt rikokset tapahtuivat asunnossa viime torstaina. Epäilty vangittiin käräjäoikeudessa viime perjantaina. Lapin käräjäoikeudesta kerrottiin tuolloin STT:lle, että 37-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhasta.

Poliisi kertoo nyt, että rikoksiin ei epäillä liittyvän muita ihmisiä ja tapahtumien kulkua selvitetään.

– Tapahtumaan liittyville henkilöille on tarjottu kriisiapua, Lapin poliisin tiedotteessa sanottiin.

STT:n tiistaina tavoittama tutkinnanjohtaja ei kertonut tapauksesta lisätietoja. Hän ei esimerkiksi kommentoinut, onko epäilty kertonut kuulusteluissa tapahtumista tai motiivista tai asuiko epäilty lasten kanssa samassa asunnossa. Poliisi vetosi myös tiedotteessaan asian arkaluontoisuuteen.

Syyte asiassa on nostettava viimeistään tammikuun puolivälissä.

Rovaniemen seurakunta tiedotti tragedian vuoksi tiistaina, että Rovaniemen kirkossa on päivystävä pappi tavattavissa arkipäivisin kello 10–13. Hänelle voi soittaa numeroon 040 685 4925. Seurakunnan päivystävä diakoniatyöntekijä on tavoitettavissa arkisin kello 9–10 numerossa 040 685 4920. Kirkon keskusteluapu vastaa numerossa 0400 221 180 joka päivä kello 18–24.

Kirkossa järjestetään keskiviikkona kello 18 ehtoollinen, johon voi tulla hiljentymään. Tilaisuuden jälkeen on mahdollista jäädä kirkkoon keskustelemaan seurakunnan työntekijöiden kanssa.