Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Apulannan Toni Wirtanen sai Juha Vainio -palkinnon

Valintaa perustellaan sillä, että Toni Wirtasen tunnetuimmissa kappaleissa musiikki ja sanat muodostavat kokonaisuuden, jossa toista on vaikea kuvitella ilman toista. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Juha Vainio -palkinto myönnetään tänä vuonna Toni Wirtaselle, joka tunnetaan Apulanta-yhtyeen laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä, kertoo Kotkan kaupunki tiedotteessaan.

Valintaa perustellaan sillä, että Toni Wirtasen tunnetuimmissa kappaleissa musiikki ja sanat muodostavat kokonaisuuden, jossa toista on vaikea kuvitella ilman toista. Wirtasen kuvaillaan löytäneen vimmaisen vierauden kokemuksen kuvauksen jälkeen uuden tavan sanoittaa kokemustaan maailmasta ja ihmisen osasta.

Palkintosumma on 6 000 euroa. Palkinnon jakaa vuonna 1990 perustettu Juha Vainio Rahasto, jonka hallitukseen kuuluu edustajia Kotkan kaupungista, Suomen Musiikintekijät ry:stä sekä Juha Vainion perikunnasta.

Juha Vainio Rahasto on jakanut aikaisemmin 29 tunnustuspalkintoa ansioituneille kotimaisille lauluntekijöille ja sanoittajille.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka