Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stefan Löfvenin uusvanhassa hallituksessa ei uusia ministereitä

Ruotsissa pääministeri Stefan Löfven esitteli perjantaina uuden hallituksensa. Kokoonpanossa ei ole yllätyksiä, sillä yhtään uutta ministeriä ei nimitetty.

Vähemmistöhallitukseen kuuluu Löfvenin sosiaalidemokraattien lisäksi ympäristöpuolue.

Edellinen hallitus kaatui epäluottamusäänestyksessä kesäkuussa vuokrasääntelyn keventämiseen liittyneen kiistan seurauksena.

Löfven palasi pääministeriksi valtiopäivien keskiviikkoisen äänestyksen myötä.

Löfven nosti perjantaina esiin hallituksensa neljä tärkeintä prioriteettia.

– Ne ovat työ, turvallisuus, ilmasto ja hyvinvointi, Löfven sanoi.

Tarkemmin pääministeri pääsee esittelemään hallituksen politiikkaa kesän jälkeen, kun valtiopäivät avataan.

Syksyllä Löfvenillä on edessään uusi haaste, kun hänen pitäisi saada budjetti hyväksytyksi.