Suezin kanavan maaliskuussa tukkinut jättimäinen konttialus Ever Given on nostanut ankkurinsa ja on lähdössä matkaan Suezilta.
400-metrinen ja lähes 200 000 tonnia painava konttialus oli usean kuukauden ajan Egyptin viranomaisten hallussa näiden vaatiessa korvauksia aluksen omistavalta japanilaisyhtiöltä Shoei Kisen Kaishalta . Korvauksia vaadittiin muun muassa kanavatulojen menetyksestä ja aluksen irrottamisen aiheuttamista kuluista.
Viikonloppuna viranomaiset kertoivat päässeensä sopuun korvauksista, mikä merkitsi Ever Givenin pääsevän vihdoin matkaan. Keskiviikkona Suezilla pidettiin ennen aluksen lähtöä sopimuksen allekirjoitusseremonia osapuolten välillä.
Taiwanilaisvarustamo Evergreenil lä vuokrattuna ollut Ever Given juuttui 23. maaliskuuta vinottain kiinni Suezin kanavan eteläpäässä hiekkamyrskyn aikana. Jumiin jäänyt alus tukki maailman meriliikenteelle tärkeän kanavan kuuden päivän ajaksi, kunnes se viimein saatiin irrotettua ympärivuorokautisten pelastustöiden ansiosta.
Siitä lähtien alus Ever Given on ollut ankkuroituneena Isolla Katkerajärvellä kanavan keskivaiheilla.
Korvaussummaa ei kerrottu julkisuuteen
Välimeren ja Punaisenmeren yhdistävä Suezin kanava on keskeinen reitti Euroopan ja Aasian välisessä meriliikenteessä, ja noin 10 prosenttia maailman merirahdista kulkee sen kautta. Kanava on myös tärkeä tulonlähde Egyptin valtiolle, joka menetti maan viranomaisten mukaan 12–15 miljoonaa dollaria tuloja joka päivä kanavan ollessa tukossa.
Egypti vaati aluksi Ever Givenin japanilaisomistajalta yli 900 miljoonan dollarin korvauksia, ja laski myöhemmin vaatimuksensa 550 miljoonaan. Lopullinen korvaussuma on pidetty salaisena.
Aluksen juuttuminen kanavan pohjaan ja pelastustyöt sen irrottamiseksi aiheuttivat huomattavia vaurioita kanavaan.
Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi ilmoitti keväällä mittavista investoinneista, joiden tarkoitus on välttää vastaavat tapaukset tulevaisuudessa. Kaksivuotisessa hankkeessa kanavan eteläpäätä syvennetään ja levennetään.