Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suezin kanavan keväällä tukkinut konttialus pääsee vapaaksi

Suezin kanavan päivien ajaksi maaliskuussa tukkinut Ever Given -konttialus pääsee vapaaksi keskiviikkona, ilmoittivat kanavaviranomaiset sunnuntaina.

Viranomaisten mukaan keskiviikkona järjestetään seremonia, jolla juhlistetaan sopimuksen allekirjoitusta aluksen omistajan kanssa sekä aluksen lähtöä.

Ever Given on ollut ankkuroituneena Isolla Katkerajärvellä Suezin kanavan keskivaiheilla.

Egypti piti alusta hallussaan hankkiakseen aluksen japanilaiselta omistajalta korvauksia muun muassa kanavatulojen menetyksestä sekä aluksen pelastamisen aiheuttamista kuluista.

400-metrisen konttialuksen omistaa japanilainen Shoei Kisen Kaisha. Alus oli vuokrattuna taiwanilaiselle Evergreen- varustamolle, kun se juuttui vinottain kiinni Suezin kanavan eteläpäähän maaliskuussa. Se saatiin irti rantapenkereeltä kuuden päivän kuluttua.

Näin aluksen irtoamisesta uutisoitiin maaliskuussa