Ruotsissa paineet maan hallituskriisin ratkaisemiseksi kasvoivat edelleen sunnuntaina. Pääministeri Stefan Löfven vietti juhannusviikonloppunsa etsien ulospääsyä tilanteesta, mutta mitään uutta läpimurtoa ei tullut julki.
Sosiaalidemokraatti Löfvenillä on maanantaihin keskiyöhön asti aikaa päättää, julistaako Ruotsiin ennenaikaiset vaalit vai antaako valtiopäivien puhemiehen Andreas Norlénin aloittaa uudet hallitustunnustelut. Tuolloin Löfven voisi pyytää vapautusta tehtävästään.
Ruotsin demarit haluavat liberaalien palaavan ruotuun tukemaan punavihreää vähemmistöhallitusta. Liberaalien puheenjohtaja Nyamko Sabuni on sanonut, että puolue haluaa Ruotsiin porvarihallituksen.
Ruotsi ajautui hallituskriisiin, kun Löfvenin hallitus menetti äänestyksessä valtiopäivien luottamuksen.
Keskusta vieroksuu ruotsidemokraatteja
Tuekseen Löfven näyttää saavan keskustapuolueen, jota vokoteltiin viikonlopun aikana sekä oikealta että vasemmalta. Sunnuntaina keskustapuolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Anders W Jonsson antoi rukkaset budjettiyhteistyötä ehdottaneelle vasemmistopuolueelle. Vasemmistopuolue oli vastineeksi valmis luopumaan vaatimuksestaan panna toimeen mittavia veronkorotuksia.
– On selvää, että monet ovat keskustapuolueen kanssa samoilla linjoilla useissa kysymyksissä. Se osoittaa meille, että järkevintä tässä tilanteesta on hakea yhteistyötä ruotsalaisen politiikan keskikentällä, ei käymällä budjettineuvotteluja vasemmistopuolueen tai ruotsidemokraattien kanssa, Jonsson sanoi uutistoimisto TT:lle.
Maltillinen kokoomus ja kristillisdemokraatit hiillostavat keskustapuoluetta sanoen, että keskustan pitäisi nyt irtautua Löfvenin sosiaalidemokraateista ja ympäristöpuolueesta ja siirtyä takaisin porvarileiriin.
Jonsson sanoi Expressen -lehdelle lauantaina, että kokoomuspuolueen yhteistyötarjous ei kiinnosta.
– Keskustapuolue ei aio tehdä yhteistyötä ruotsidemokraattien kaltaisen muukalaisvastaisen populistipuolueen kanssa. Siinä on ero meidän ja kokoomuksen välillä, Jonsson kirjoitti tekstiviestissään lehdelle.
Löfvenin hallitus tarvitsee valtiopäivien enemmistön tuekseen, jotta budjetti saataisiin syksyllä hyväksyttyä ja nykyinen punavihreä vähemmistöhallitus voisi jatkaa. Vasemmistopuolueen tuki riittäisi ratkaisemaan pulman, mutta keskustapuolue kieltäytyy budjettiyhteistyöstä sen kanssa.
Ympäristöpuolue, joka on sosiaalidemokraattien kanssa hallituksessa, toivoo, että uusi hallitussopimus saataisiin vasemmistopuolueen avulla solmittua.
– Olemme vakuuttuneita, että sopu tärkeimmistä asioista on löydettävissä, vakuutti puolueen puheenjohtaja Märta Stenevi Instagramissa .
Vuokrasääntely kivenä kengässä
Löfvenin hallitus kaatui viime maanantaina kiistaan vuokrien sääntelystä. Sen purkaminen uusien asuntojen kohdalla sisältyi hallitussopimukseen, jonka nojalla liberaalit ja keskusta tukivat Löfvenin vähemmistöhallitusta.
Keskusta on nyttemmin luopunut ajamasta tätä uudistusta, joka on mielipidemittausten mukaan Ruotsissa epäsuosittu.
Hanke herätti vastustusta erityisesti vasemmistossa, ja vasemmistopuolue pani juuri vuokrasääntelyn takia käyntiin epäluottamusprosessin.