Opetus- ja kulttuuriministeriöstä haettavien taide- ja kulttuurifestivaalien sekä kesäteattereiden korona-avustusten hakuaika päättyy tänään tiistaina.
Avustukset on tarkoitettu tukemaan toimintaa, joka on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta aiheutuvien rajoitusten takia 1.1.–30.9.2021. Tarkoituksena on myös edistää toiminnan jatkumista mahdollisimman joustavasti rajoitusten päätyttyä.
Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan koronatukipakettiin, joka on yhteensä noin 230 miljoonaa euroa ja sisältyy eduskunnalle annettuun vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.
Hallituksen linjaamassa tukipaketissa on pyritty huomiomaan erityisesti alan moninaisuus ja työnteon erilaiset muodot, kuten keikkatyöläiset, itsensä työllistäjät, yksinyrittäjät, freelancerit ja toiminimellä toimivat. Paketista suunnataan kulttuuriin ja taiteeseen yhteensä yli 127 miljoonaa euroa.