Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun kiihtyvän 2,6 prosenttiin – myönteiset näkymät ovat vahvistuneet selvästi

Valtiovarainministeriö (VM) ennustaa, että talouskasvu kiihtyy tänä vuonna 2,6 prosenttiin ja ensi vuonna 2,8 prosenttiin. Vuonna 2023 kasvu hidastuu päivitetyn ennusteen mukaan 1,6 prosenttiin.

Toukokuussa VM arvioi, että talous kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia, ensi vuonna 2,5 prosenttia ja 1,5 prosenttia vuonna 2023. Viilaukset ylöspäin koskevat siis ensi ja sitä seuraavaa vuotta.

– Tuoreimmat tiedot kertovat odotetusta käänteestä taloudessa. Kysyntä elpyy, työllisyys kasvaa ja koronakuilu umpeutuu nopeasti, arvioi ministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander tiedotteessa.

Hänen mukaansa käsillä oleva noususuhdanne on otollista aikaa tukea talouden rakennemuutosta ja vahvistaa julkista taloutta.

VM huomauttaa, että talouskasvu saattaa olla ennustettua voimakkaampaa. Maailmantalous kasvaa voimakkaasti valtioiden elvytyksen tukemana. Se voi kohentaa kotitalouksien ja yritysten luottamusta ja heijastua yksityisen kulutukseen ja investointeihin voimakkaammin kuin ennusteessa oletetaan.

Lisäksi maailmankaupan voimakkaampi kasvu tai Suomen aseman koheneminen vientimarkkinoilla voivat kasvattaa vientiä entisestään.

Maailmantalouden nopeampi kasvu vaikuttaisi investointeihin

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 5,5 prosenttia tänä vuonna, 4,5 prosenttia ensi vuonna ja 3,2 prosenttia vuonna 2023.

Maailmantalouden ennustettua nopeampi kasvu vaikuttaisi VM:n mukaan investointeihin positiivisesti. Kotimaiset investointisuunnitelmat saattavat osoittautua suuremmiksi kuin ennusteessa.

Finanssipoliittisen elvytyksen ajoituksen takia talouskasvu on nopeinta tänä vuonna Yhdysvalloissa ja ensi vuonna euroalueella. Myös Kiinan talous kasvaa nopeasti tänä vuonna.

VM muistuttaa kuitenkin, että talouden kehityksen suunta on alkuvuonna vaihdellut voimakkaasti koronatilanteen kehityksen mukaan, mutta myönteiset näkymät ovat vahvistuneet selvästi.

Ministeriö varoittaa, että talouden kehitys voi jäädä ennustettua hitaammaksi, jos epidemiatilanne ei pysy hallinnassa vuoden jälkipuoliskolla. Epidemian kiihtyminen uudelleen vaikuttaisi kotimaiseen talouteen erityisesti yksityisen kulutuksen ja merkittävimmin palveluiden kysynnän kautta.

Kriisi ei ole ohi ennen kuin pandemia on hallinnassa maailman laajuisesti, VM tähdentää.

Talouden toipuminen tukee työllisyyden kasvua

Työllisyys on kasvanut yhtäjaksoisesti viime vuoden kesäkuusta lähtien. VM arvioi, että talouden toipuminen vahvistaa työllisyyden kasvua myös tänä sekä ensi vuonna.

Työllisyys ylittää ensi vuonna ennen koronaa vallinneen tason, ja työvoiman kysynnän kasvun myötä työllisyysaste kohoaa 73 prosenttiin vuonna 2023. Työttömyysaste laskee 6,6 prosenttiin vuonna 2023.

Valtiontalouden arvioidaan olevan tänä vuonna 4,7 prosenttia alijäämäinen suhteessa bruttokansantuotteeseen, sillä valtionhallinto kattaa valtaosan koronaepidemiaan liittyvistä kustannuksista.

Kuntatalouteen kohdistetut koronatuet käänsivät paikallishallinnon ylijäämäiseksi viime vuonna ja helpottavat VM:n mukaan paikallishallinnon taloustilannetta myös kuluvana vuonna.

Kertaluonteiset koronasta johtuvat tuet eivät kuitenkaan ratkaise kuntatalouden rakenteellista menojen ja tulojen välistä epätasapainoa, joka on seurausta väestön ikääntymisestä ja työikäisten määrän vähenemisestä.