Egyptiläisen tuomioistuimen odotetaan antavan sunnuntaina päätöksen korvausvaatimuksista, jotka koskevat Suezin kanavaan Egyptissä juuttuneen Ever Given -konttialuksen tapausta. Asiasta kertoi uutistoimisto Bloomberg .
Ever Given -konttialus tukki kansainvälisen rahtiliikenteen kannalta kriittisen Suezin kanavan kuuden päivän ajaksi maaliskuussa.
400-metrisen aluksen omistaja on japanilaisyhtiö Shoei Kisen Kaisha . Alus oli vuokrattuna taiwanilaiselle Evergreen -varustamolle, kun se juuttui vinottain kiinni Suezin kanavan eteläpäähän.
Suezin kanavaoperaattori vaatii oikeusteitse korvauksia muun muassa menetetyistä läpikulkupalkkioista, kanavalle ruoppauksesta ja pelastustöistä aiheutuneista vahingoista sekä työntekijä- ja tarvikekuluista.
Kanavaoperaattori vaatii kanteessaan 916 miljoonan dollarin eli noin 750 miljoonan euron korvauksia, joskin yhtiö voisi hallituksen puheenjohtajan mukaan tyytyä 600 miljoonan dollarin korvauksiin. Konttialuksen vakuutusyhtiöiden mukaan tämäkin summa on liian suuri, Bloomberg kertoi.
Bloombergin mukaan egyptiläisen tuomioistuimen on määrä antaa sunnuntaina myös ratkaisu Ever Given -aluksen omistajien tekemään valitukseen, joka koskee oikeuden päätöstä pitää voimassa määräys, joka estää konttialusta lähtemästä Egyptistä. Ever Given on tällä hetkellä ankkuroituna Isolla Katkerajärvellä Suezin kanavan keskivaiheilla.
Suezin tukos viivästytti toimituksia Aasiasta
Myös kotimaisessa S-ryhmässä odotetaan mielenkiinnolla egyptiläisen tuomioistuimen päätöksiä. Ever Given -alukselle on jäänyt jumiin kolme S-ryhmän konttia, joiden rahtina on kodinkoneita, muun muassa tuulettimia.
– Ne (kontit) ovat siellä ja odottavat oikeuden päätöksiä ja vapauttamista, kertoi S-ryhmän logistiikkayhtiön Inex Partnersin kansainvälisen logistiikan päällikkö Lasse Korhonen STT:lle.
Kolmea tavarakonttia suurempi vaikutus S-ryhmälle on Korhosen mukaan aiheutunut siitä, että Suezin kanavan väliaikainen tukkeutuminen aiheutti parin viikon viiveen tavarantoimituksiin Aasiasta. Tämä tapahtui vieläpä tilanteessa, jolloin meriliikenne on muutenkin sekaisin koronapandemian vuoksi.
Nyt ylimääräinen viive Aasian-toimituksissa on jo ohi.
– Ne kontit, jotka jäivät Suezin kanavan toiselle puolelle odottamaan tai lähtivät kiertämään Afrikan kautta, ovat saapuneet jo Suomeen, Korhonen kertoi.
– Se oli suurin vaikutus. Aika paljon tuli myöhässä tavaraa.
Korhosen mukaan S-ryhmällä on kuitenkin riittänyt tavaraa varastossa ja myymälöissä. Hänen mukaansa Ever Given -tapauksesta on aiheutunut S-ryhmälle yksittäisiä saatavuusongelmia, mutta ei sen enempää.
S-ryhmän mukaan vakuutus kattaa korvausriskit
Helsingin Sanomat kertoi huhtikuussa, että S-ryhmä ja muut Ever Givenin kuljettaman lastin omistajat joutuvat maksamaan konttilaivan pelastuskustannukset ja muut korvaukset.
Korhonen kertoo STT:lle, että Ever Given ja sen lasti on julistettu yhteishaveritilanteeseen, jolloin yhteisvastuullisuus astuu voimaan. Siltä osin kun haverista aiheutuu kustannuksia, myös lastin omistajat vastaavat niistä omalla osuudellaan.
– S-ryhmän näkökulmasta riskit on katettu vakuutuksella, Korhonen sanoi.
Jos egyptiläinen tuomioistuin sallii Ever Givenin lähteä Egyptistä, alus voisi Korhosen mukaan päästä telakalle tarkastettavaksi ja sen jälkeen eurooppalaiseen satamaan purkamaan lastin. Näin S-ryhmäkin voisi aikanaan saada konttejaan uudelleen reititettynä Suomeen.
Korhosen mukaan on mielenkiintoista kuulla, mihin ratkaisuun oikeus päätyy Suezin kanavaoperaattorin vaatimuksien osalta.
– On tietysti nyt tärkeä asia, että lasti saataisiin liikkumaan, ja kokonaisuuden kannalta tärkeää, että Ever Given pääsisi jossain vaiheessa liikenteeseen. Se on kuitenkin suuri laiva, ja kapasiteettia on pois rahtimarkkinoilta. Sillä on aina välillisiä vaikutuksia, Korhonen sanoi.
Koko jupakan setvimisessä voi Korhosen mukaan kestää hyvinkin pitkään.
– En osaa kyllä yhtään sanoa, kuinka pitkään tässä menee.