Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Espanjassa päästään taas matkailemaan itsehallintoalueiden välillä – "Tämä on kuin uusivuosi"

Joulun muutamaa päivää lukuun ottamatta matkustaminen olikin kiellettyä alueiden välillä kuukausien ajan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Espanjassa ihmiset pääsevät nyt matkustamaan alueelta toiselle ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, kun koronaviruksen vuoksi lokakuussa asetettu poikkeustila päättyi puoliltaöin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

– Tämä on kuin uusivuosi, sanoi 28-vuotias Oriol Corbella Barcelonassa, jossa ulkonaliikkumisrajoitusten poistoa juhlittiin musiikilla, huudoilla ja aplodeilla.

– Saamme hieman normaaliutta ja vapautta takaisin, vaikka meidän on edelleen muistettava, että virus on edelleen ympärillämme.

Korusuunnittelija Blaca Valls kertoi uutistoimisto AFP:lle olleensa kyllästynyt siihen, ettei pääkaupungista Madridista päässyt pois. Hän suunnitteli matkustavansa ensi viikonloppuna Galiciaan syntymäpäiväjuhliin nyt, kun se viimeinkin on mahdollista.

– Olin turhautunut ja jumissa vailla vapautta, hän kertoi.

Kansalaisten lisääntyneet vapaudet aiheuttavat päänsärkyä Espanjan 17 aluehallinnolle, jotka vastaavat terveydenhuollosta. Poikkeusolojen vuoksi niillä oli mahdollisuus rajoittaa ihmisten liikkumista, ja joulun muutamaa päivää lukuun ottamatta matkustaminen olikin kiellettyä alueiden välillä kuukausien ajan. Koska tartuntamäärät kasvoivat joulun jälkeen, liikkumisrajoituksia ei hellitetty edes pääsiäisenä, jolloin espanjalaiset perinteisesti matkailevat paljon.

Erityisesti espanjalaisia on raivostuttanut se, että ulkomaalaiset turistit ovat saaneet matkustaa maahan lomailemaan, kun espanjalaiset itse eivät ole voineet matkustaa rantakohteisiin tai vierailla läheistensä luona.

Tuomioistuimet ratkovat alueellisia linjauksia

Vaikka alueiden välillä matkailu onkin nyt sallittua, kaikkia rajoituksia ei edelleenkään ole poistettu. Espanja on yksi eniten koronaviruspandemiasta kärsineistä Euroopan maista.

Itsehallintoalueet voivat edelleen rajoittaa baarien ja ravintoloiden aukioloaikoja ja asiakasmääriä. Lisäksi ne voivat hakea tuomioistuimelta lupaa tiukempiin toimiin, kuten liikkumis- ja kokoontumisrajoituksiin.

Tuomioistuimilla on kuitenkin erilaisia linjauksia, minkä vuoksi maan sisällä on käytössä hyvin erilaisia toimia. Esimerkiksi Valenciassa tuomioistuin hyväksyi puolenyön ja aamukuuden välisen ulkonaliikkumiskiellon, kun Baskimaassa tuomioistuin päätti, ettei yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa sallita.

Vaihtelevien sääntöjen välttämiseksi useat itsehallintoalueet ovat pyytäneet pääministeri Pedro Sanchezia jatkamaan poikkeustilaa. Sanchezin hallitus ei kuitenkaan ole suostunut pyyntöön, sillä sen mielestä rajoituksia ei voida pitää yllä ikuisesti. Hallinto päätti antaa alueille mahdollisuuden valittaa korkeimpaan oikeuteen, jos paikallinen tuomioistuin hylkää ehdotetun rajoitustoimen.

Saksa avaa maata rokotetuille ja taudista toipuneille

Saksassa koronavirusrokotteen koko sarjan saaneet ja tartunnasta toipuneet saavat sunnuntaista alkaen uusia vapauksia. Esimerkiksi liikkumisrajoitukset ja sosiaalisten kontaktien rajoitukset eivät enää koske yli seitsemää miljoonaa rokotettua eikä niitä, jotka ovat jo saaneet tartunnan ja toipuneet siitä.

Heiltä ei myöskään vaadita negatiivista testitulosta esimerkiksi kampaamoissa käymisen yhteydessä. Ulkomailta paluu ei edellytä karanteenia, paitsi jos matkailija on tulossa korkean riskin alueeksi luokitellusta paikasta.

Rokotettuja ja sairastaneita koskevat kuitenkin edelleen säännöt etäisyyksien pitämisestä ja hygieniasta, eli esimerkiksi maskien käyttö kaupoissa ja julkisessa liikenteessä on heille edelleen pakollista.

Julkistaessaan uutta linjausta aiemmin tällä viikolla oikeusministeri Christine Lambrecht sanoi, että mille tahansa rajoituksille on oltava hyvä peruste. Jos perustetta ei enää ole, rajoitukset on poistettava.

RTL:n kyselyn mukaan noin kaksi kolmannesta saksalaisista kannattaa Saksan avaamista vielä enemmän niin, että hotellit, ravintolat, teatterit ja elokuvateatterit olisivat sallittuja rokotetuille.

Noudattamista on "pirun vaikea" valvoa

Aivan yksinkertaista sääntöjen muuttaminen ei ole. Berliinin pormestari Michael Müller on myöntänyt, että on "pirun vaikeaa tarkistaa", ketä säännöt koskevat ja ketä eivät. Hän on neuvonut ihmisiä pitämään mukanaan rokotustodistusta niin kauan kuin EU:n suunnittelemat digitaaliset rokotuspassit saadaan käyttöön.

Saksassa otettiin viime kuussa käyttöön sääntö, jonka mukaan rajoitukset kullakin alueella perustuvat tartuntamääriin. Jos tartuntoja on ollut edeltävien seitsemän päivän aikana alle sata 100 000:ta asukasta kohti, negatiivisen testituloksen näyttävät ihmiset voivat käydä muun muassa kaupoissa ja ravintoloissa.

Terveysministeri Jens Spahn arveli perjantaina, että Saksa on onnistunut rikkomaan tartuntojen kolmannen aallon. Liian nopea avaaminen kuitenkin hänen mielestään vain lietsoisi virusta.

– Tässä vaiheessa pandemiaa emme voi pelata uhkapeliä sillä, mitä olemme jo saavuttaneet, hän lausui.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Saimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka