Saimaannorppaa suojelevista uusista Saimaan kalastusrajoituksista on saatu aikaan päätös. Norpat ehtivät olla lainsuojattomia kolmen viikon ajan, kun aiempi asetus vanheni, eikä hallitus ollut päässyt sopuun kalastusrajoitusten pituudesta.
Lauantaina voimaantuleva valtioneuvoston asetus kasvattaa kalastusrajoitusaluetta runsaalla 240 neliökilometrillä yhteensä 2 800 neliökilometriin. Maa- ja metsätalousministeriön kalastusneuvos Eija Kirjavainen kertoi tiedotustilaisuudessa, että rajoitusalue on nelikertaistunut kymmenen vuoden aikana.
Sen sijaan kalastusrajoitusten kesto säilyy entisellään eli rajoitukset alkavat huhtikuun puolessavälissä ja jatkuvat kesäkuun loppuun.
Rajoitusaikana verkkokalastus on edelleen täysin kiellettyä rajoitusalueella. Myös alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkot ovat jatkossa kielletty huhtikuun puolivälistä kesäkuun 20. päivään saakka. Verkot on myös jatkossa ankkuroitava avovesiaikana.
Kalastusrajoitukset ovat voimassa huhtikuuhun 2026 saakka.
Asetuksesta äänestettiin
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa, että oli perusteltua jatkaa suurin piirtein entisen kaltaisella asetuksella, koska se on toiminut hyvin. Ministerin mukaan suojelustrategian mukainen 400 saimaannorpan välitavoite saavutettiin kuusi vuotta etuajassa.
– Myös tämä on oikeasuhtaisuutta edellyttävä toimenpide. Asetus on sen kaltainen, että tulemme kaikki toimeen laajalla Saimaalla, niin kalastajat, asukkaat kuin norppakin, Leppä sanoi.
Asetuksen hyväksymisestä päätettiin äänestämällä luvuin 10–2. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) ja opetusministeri Jussi Saramo (vas.) esittivät, että verkkokalastuskieltoa tulisi jatkaa ainakin heinäkuun puoliväliin saakka eikä pienisilmäisten muikkuverkkojen käyttöä tulisi sallia etuajassa.
– Vetoan kalastajiin, että verkot pidettäisiin naulassa myös heinäkuun aikana. Suomella on erityinen vastuu saimaannorpan suojelusta, sillä laji elää koko maailmassa ainoastaan Saimaalla, Mikkonen kommentoi uutta asetusta tiedotteessa.
Kalastusrajoituksista puhkesi julkinen kiista
Saimaannorppaa suojelevat kalastusrajoitukset päättyivät huhtikuun puolivälissä. Uuden asetuksen antaminen viivästyi valtioneuvostossa ainakin siksi, että kalastusrajoitusten pituudesta ei ollut löytynyt sopua hallituksessa.
Kiistaa puitiin huhtikuussa myös julkisesti Twitterissä, kun verkkokalastuksen pidentämistä kannattanut ympäristöministeri Mikkonen kirjoitti , että maa- ja metsätalousministeriö ei ole tuonut uutta asetusta hallituksen päätettäväksi. Lepän mukaan Mikkosen väite ei pitänyt paikkaansa.
– Olemme tuoneet hallituspuolueille useita tiukennettuja asetusvaihtoehtoja, joista mikään ei ole sopinut vihreille, Leppä tviittasi .
Ministeri Leppä sekä muun muassa Kalatalouden Keskusliitto vetosivat ihmisiin, että he noudattaisivat rajoituksettomana aikana vapaaehtoisesti aiempia rajoituksia.
Metsähallituksen tietojen mukaan saimaannorppia on kuollut kalanpyydyksiin viimeisen vuosikymmenen aikana vuosittain 2–7 yksilöä. Saimaannorppakannan koon on arvioitu nykyisellään olevan noin 420–430 yksilöä.