Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viranomainen: Kova tuuli ei ollut pääsyy Suezin kanavan tukkeutumiseen

Kova tuuli ei ollut pääsyy siihen, että konttialus jäi alkuviikosta jumiin Suezin kanavaan ja tukki liikenteen siinä, kertoo kanavaa hallinnoiva viranomaistahon johtaja Osama Rabie. Hänen mukaansa kanavan tukkiminen saattoi johtua teknisestä viasta tai inhimillisestä erehdyksestä.

– Kaikki tämä selviää lopulta tutkimuksessa, Rabie sanoi tiedotustilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Rabien mukaan jumittunut konttialus on mahdollista saada liikkeelle tänään tai huomenna.

400-metrinen Ever Given -konttialus on ollut tiistaista lähtien poikittain jumissa Suezin kanavassa ja estää liikenteen kumpaankin suuntaan. Tällä hetkellä kanavalle jonottaa yli 300 alusta. Rabien mukaan aluksen jumiutumisesta ei ole aiheuttanut saastumista eikä kuolonuhreja.

Ever Given -aluksen omistavan Shoei Kisen -yhtiön johtaja Yukito Higaki on uutistoimisto AFP:n mukaan kertonut japanilaismedialle, että laivan moottoreissa tai muissa laitteissa ei ole havaittu merkkejä vaurioista eikä laivaan tule vettä. Näin ollen laivan pitäisi olla toimintakuntoinen, kun se saadaan kellumaan, Higaki sanoi.

Alusta yritetään irrottaa hinaajien ja kaivurien avulla. Ne ovat murskanneet kiviä laivan saamiseksi liikkeelle.

Viranomaiset ovat arvioineet, että aluksen alta täytyy poistaa 15 000–20 000 kuutiometriä hiekkaa, jotta alus saataisiin irti.

Alusta liikennöi taiwanilainen yhtiö Panaman lipun alla.

Ainakin 20 laivalla karjaa

Ainakin 20:llä Suezin kanavan laivajonossa olevalla aluksella kuljetetaan karjaa, selviää merenkulkua seuraavasta datasta. Asiasta uutisoi brittilehti Guardian . Pattitilanne kanavalla on aiheuttanut lehden mukaan huolta eläinten hyvinvoinnista.

Lehti kirjoittaa, että kolme aluksista olisi jo eri kohdissa kanavaa. Muut ovat odottamassa kanavaan pääsyä.

Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävä Suezin kanava on yksi maailman meriliikenteen tärkeimmistä kuljetusväylistä, koska se lyhentää merkittävästi Euroopan ja Aasian välistä merimatkaa. Afrikan eteläkärjen kiertäminen pidentää matkaa jopa kahdella viikolla.

Lloyd's List -yhtiön mukaan Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä seisoo nyt rahtia miljardien eurojen arvosta. Raakaöljyn ohella Suezin läpi kulkee etenkin kulutustavaroita ja teollisuuden käyttämiä komponentteja.