Opetusministeri Saramo: Pahimmilla epidemia-alueilla etäopetuksen jatkamiseen yhä perusteita, vaikka suositus päättyy tähän viikkoon

Mahdollisesta etäopetuksesta päätetään jatkossa paikallisesti. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Pahimmilla epidemia-alueilla etäopetuksen jatkamiseen on yhä perusteita, vaikka etäopetussuositus päättyy tähän viikkoon, kertoi opetusministeri Jussi Saramo (vas.) Twitterissä keskiviikkona.

Mahdollisesta etäopetuksesta päätetään jatkossa paikallisesti.

Hallitus ohjasi kuukausi sitten peruskoulun yläluokat ja toisen asteen kolmeksi viikoksi etäopetukseen kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla.

Saramo sanoi, että paikallinen toimintatapa mahdollistaa lähiopetuksessa pysymisen siellä, missä se on mahdollista, ja toisaalta rajoitukset pahimmilla epidemia-alueilla.

– Jokaisen kunnan alueella on päätökset tehtävä todellisen tilanteen mukaan ja käytössä olevaa keinovalikoimaa on hyödynnettävä aktiivisesti. Olennaista on reagoida paikallisiin muutoksiin ajoissa – mikään kunta ei ole turvassa mahdollisilta uusilta tautiryppäiltä, Saramo kirjoitti.

Ministeri lisäsi, että etäopetuksen negatiiviset vaikutukset ovat suuret ja lähiopetus on ensisijainen tapa järjestää koulutus kaikkialla, missä tartuntatilanne sen sallii.

– Myös opintojen etenemisen kannalta välttämätöntä lähiopetusta on tärkeää antaa – esimerkiksi ammatillisiin opintoihin kuuluu osia, joita ei voida etänä suorittaa ja joita on lykätty eteenpäin jo liian kauan, hän sanoi.

Välttämätön lähiopetus turvataan

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi keskiviikkona, että pääkaupunkiseudulla yläkoulut ja toinen aste jatkavat etäopetuksessa pääsiäisen yli 5. huhtikuuta asti.

Yläkoulut siirtyivät etäopetukseen 8. maaliskuuta. Etäopetus koskee myös kymppiluokan oppilaita.

Suljettavia koulutiloja voi käyttää esimerkiksi erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden ja valmistavan opetuksen oppilaiden lähiopetukseen sekä muuhun välttämättömään lähiopetukseen.

Välttämätön lähiopetus turvataan muun muassa erityisopetuksessa oleville ja kehitysvammaisille opiskelijoille.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän koronayhteistyöryhmä suositteli keskiviikkona alueen yläkoulujen ja toisen asteen etäopetuksen jatkamista 4. huhtikuuta asti.

Vastaavia päätöksiä on tehty myös monella muulla alueella.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka