Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvallat vastasi Iranin raketti-iskuun – ilmaiskussa Syyriassa kuoli toistakymmentä taistelijaa

Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskun Itä-Syyriassa sijaitsevalle raja-asemalle, jota Iranin tukemat aseelliset joukot ovat käyttäneet. Asiasta kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriö, jonka mukaan ilmaisku tehtiin presidentti Joe Bidenin määräyksestä.

Ministeriön edustaja John Kirby kertoi tiedotteessa, että ilmaisku oli vastaus tuoreisiin Irakissa tehtyihin Yhdysvaltain ja sen liittolaisten joukkoihin kohdistuneisiin iskuihin.

Ilmaiskun edellä Irakissa on tehty tuoreeltaan kolme raketti-iskua. Irakin Erbilissä reilu viikko sitten tehdyssä iskussa kuoli yksi siviiliurakoitsija. Lisäksi useat yhdysvaltalaisurakoitsijat ja yksi sotilas haavoittuivat iskussa.

Kirby ei kertonut, oliko tuore isku aiheuttanut henkilövahinkoja. Syyrian sisällissotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö puolestaan kertoi uutistoimisto AFP:lle, että ilmaiskussa kuoli ainakin 17 Iraniin yhdistettyjen irakilaisten puolisotilaallisten joukkojen taistelijaa.

Tuore isku oli ensimmäinen Yhdysvaltain Iranin tukemiin joukkoihin kohdistama sotatoimi Bidenin tammikuisen virkaan astumisen jälkeen.

"Me tiedämme, mihin osuimme"

Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan kaikki iskussa kuolleet kuuluivat iranilaismieliseen puolisotilaalliseen Hashed al-Shaabi -järjestöön. Järjestö toimii monien pienten aseellisten ryhmien kattojärjestönä.

Ulkoministeriön edustajan Kirbyn mukaan kohdetta käytti kaksi Hashed al-Shaabin alaista ryhmää, joista toinen oli Iranin tukema shiiaryhmä Kataib Hizbollah.

Vaikka Kataib Hizbollah ei kertonut olevansa iskun takana, Yhdysvaltain tuore puolustusministeri painottaa Yhdysvaltain olleen varma siitä, että se kohdisti iskunsa oikeaan paikkaan.

– Me tiedämme, mihin osuimme, Lloyd Austin kertoi toimittajille.

Austinin mukaan Yhdysvallat on varma siitä, että iskun kohdetta käyttivät samat aseelliset shiiaryhmät, jotka tekivät aiemmat Yhdysvaltain intresseihin kohdistuneet iskut Irakissa.

Biden haluaa neuvotella, Iran mahdollisesti kostaa

Tuoreet iskut Irakissa ovat tuoneet haasteita Bidenin diplomaattisille aikeille. Bidenin hallinto on ollut halukas neuvotteluihin iranilaisten kanssa vuonna 2015 tehdyn Iranin ydinsopimuksen osalta. Hallinto on kuitenkin tehnyt myös selväksi, ettei se tule suvaitsemaan Iranilta "vahingollisia toimia" alueella.

Vuoden 2015 Iranin ydinsopimus on ollut henkitoreissaan Bidenin edeltäjän Donald Trumpin vedettyä Yhdysvallat pois siitä vuonna 2018, ja Iran on jälleen alkanut rikastaa uraania yli sopimuksessa määritetyn rajan. Yhdysvaltojen vallanvaihdon jälkeen on kuitenkin herännyt toiveita siitä, että sopimuksen noudattamiseen voitaisiin palata.

Iranin on puolestaan uskottu hakevan tilaisuutta kostaa vuoden takainen ilmaisku. Yhdysvallat teki vuosi sitten tammikuun alussa Irakissa ilmaiskun, jossa kuoli vaikutusvaltainen iranilaiskenraali Qassem Suleimani. Iran vastasi tähän tekemällä raketti-iskuja kahteen Yhdysvaltojen joukkojen tukikohtaan Irakissa.