Henkilöstöruokaravintoloista tunnettu Compass Group irtisanoo Suomessa satoja työntekijöitä. Lisäksi useampi tuhat lomautetaan.
Yhtiö kertoo saaneensa päätökseen ravintolahenkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelujen piirissä oli yhteensä noin 2 700 ihmistä.
Neuvottelujen tuloksena enintään 365 ihmistä irtisanotaan kuluvan vuoden aikana. Lisäksi enintään 550 ihmistä osa-aikaistetaan ja enintään 2 300 lomautetaan määräaikaisesti tai toistaiseksi.
Yhtiön mukaan koronaviruspandemian jatkumisen vaikutukset liiketoimintaan ovat mittavat. Liikevaihdon menetys jokaisena kuukautena on edelleen suuri, yhtiö sanoo.
Yhtiö myös arvioi, että pysyvät vaikutukset liiketoimintaan ovat merkittävät etätyöskentelyn ja -opiskelun sekä uusien kokouskäytäntöjen lisääntymisen vuoksi.
– Rokotusten myötä koronapandemia tulee varmasti helpottumaan ja asiakkaat hiljalleen palaavat ruokailemaan, mutta on selvää, että etätyön ja etäopiskelun jäädessä osin pysyväksi käytännöksi asiakasorganisaatioissamme asiakaskäyttäytyminen tulee pysyvästi muuttumaan. Tämä edellyttää meiltä tehtävien uudelleen järjestämistä ja rakenteellista muutosta eli siirtymistä joustavampiin työaikoihin sekä laajemmin osa-aikaiseen työhön, sanoo Compass Group Suomen toimitusjohtaja Jaana Korhola tiedotteessa.
Korhola toteaa yhtiön tekevän kaikkensa, jotta työ voisi mahdollisimman monen osalta jatkua ja lomautettujen, osa-aikaistettujen tai irtisanottujen määrä olisi pienempi kuin nyt ilmoitettu.
Compass Groupilla on Suomessa noin 3 500 työntekijää noin 600 ravintolassa.