Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa neljä uutta koronakuolemaa, sairaalahoidossa 210 koronapotilasta – Helsinki aloittanut hoivapalvelujen asukkaiden koronarokotukset

Suomessa on raportoitu neljä uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä virukseen liittyviä kuolemia on raportoitu 565.

Koronataudin vuoksi sairaalahoidossa on tällä hetkellä 210 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 31.

Aiemmin tänään kerrottiin, että Suomessa on raportoitu 147 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 2 028 tartuntaa vähemmän kuin niitä edeltävien kahden viikon aikana.

Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 36 919. Taudin ilmaantuvuusluku on nyt noin 62 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Helsingissä aloitettu senioreiden koronarokotukset

Helsingissä on aloitettu hoivapalvelujen asukkaiden koronarokotukset, kertoo kaupunki tiedotteessa.

Rokotteen saavat aluksi neljän seniorikeskuksen asukkaat, joita on vajaa tuhat. Keskukset valikoituivat ensimmäisten joukossa rokotettaviin kokonsa vuoksi.

– Nämä ovat isoja keskuksia, jolloin pystytään tehokkaasti rokottamaan iso määrä asukkaita kerralla, kertoo STT:lle Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen.

Kaupungin mukaan tavoitteena on rokottaa noin 2 000 ihmistä tämän viikon aikana. Luvussa on mukana seniorikeskuksien asukkaiden lisäksi kaupungin terveydenhuollon henkilökuntaa.

– Se ryhmä, josta viime viikolla aloitettiin, jatkaa rokotuksiaan tällä viikolla. Lisäksi mukaan otetaan jo nyt tässä vaiheessa ympärivuorokautisen hoivan asukkaat, sanoo Pikkarainen.

Helsingissä ympärivuorokautisten hoivapalvelujen asukkaita on noin 4 400. Hieman alle puolet heistä asuu kaupungin kymmenessä seniorikeskuksessa.

Viime viikolla rokotteen sai Helsingissä vajaa tuhat terveydenhuollon ammattilaista.