Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Venäjällä ennätys koronakuolemien määrässä, yli 400 vuorokaudessa

Päivittäisten uusien koronavirustartuntojen virallinen määrä laski Venäjällä niukasti alle 20 000:een ensimmäistä kertaa viikkoon. AFP / LEHTIKUVA

Niilo Simojoki / STT

Venäjällä on kirjattu uusi ennätys koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleiden määrässä, kertoo Moscow Times . Vuorokauden aikana rekisteröitiin 432 uutta kuolemantapausta. Kyseessä on ensimmäinen kerta koko epidemian aikana, kun kuolleiden lukumäärä nousi yli 400:aan päivässä.

Venäjän virallisten koronakuolemalukujen on arvioitu olevan alakanttiin todelliseen tilanteeseen verrattuna.

Päivittäisten uusien koronavirustartuntojen virallinen määrä laski Venäjällä tänään niukasti alle 20 000:een ensimmäistä kertaa viikkoon.

Venäjän omaa koronarokotetta kehittävä ryhmä puolestaan ilmoittaa Sputnik V -rokotteen tehoksi testien perusteella 92 prosenttia. Kaikkiaan 16 000 koehenkilöä on saanut kaksi rokoteannosta, ja heistä 20 on sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, rokotteen kehittäjät kertovat. Sairastuneissa on sekä aidon rokotteen että lumerokotteen (placebo) saaneita ihmisiä.

Ruotsin koronatilanne synkkenee, pääministerin mielestä moni ottaa liian rennosti

Ruotsissa liian moni on pääministeri Stefan Löfvenin mielestä alkanut suhtautua pandemiatilanteeseen rennosti. Löfven kertoi keskiviikkona lehdistötilaisuudessa hallituksen olevan huolissaan siitä, että virus leviää kiihtyvää vauhtia, ja pääministeri ennakoikin sysimustia aikoja.

Hidastaakseen viruksen leviämistä hallitus ehdottaa esimerkiksi alkoholin myynnin kieltämistä baareissa ja ravintoloissa iltakymmenestä eteenpäin marraskuun 20. päivästä alkaen. Lisäksi anniskelupaikkojen olisi suljettava ovensa puolta tuntia myöhemmin.

Löfven painotti, että tilanne on vakava ja terveydenhuoltoon kohdistuva paine voi yltyä vähintään viime kevään tasolle.

Tiedotustilaisuudessa mukana ollut sosiaaliministeri Lena Hallengren kutsui tilannetta kestämättömäksi. Hän huomautti, että baarit ja ravintolat ovat riskialttiita paikkoja, ja lisäksi alkoholi voi hämärtää harkintakykyä.

---

Lähteenä myös TT.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Saimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka