Ruotsin pääministeri Stefan Löfven jää äitinsä hautajaisten takia pois EU:n ylimääräisestä huippukokouksesta tämän viikon torstaina ja perjantaina. Koska EU-johtajien kokoushuoneeseen pääsee vain valtion- ja hallitusten johtajia, edustaa Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) kokouksessa Suomen lisäksi Ruotsia.
Ruotsin EU-ministeri Hans Dahlgren on myös paikalla kokouksessa edustamassa maataan.
Huippukokous oli alun perin määrä järjestää viime viikolla, mutta sitä jouduttiin lykkäämään puheenjohtaja Charles Michelin koronakaranteenin vuoksi.
Kokouksen asialistalla on muun muassa sisämarkkina- ja kilpailukykyasiat sekä EU:n ulkosuhteet, erityisesti Kiinan ja Turkin osalta.
Odotettavissa on myös, että EU-johtajat keskustelisivat Valko-Venäjän tilanteesta ja pakotteista maan johtoa vastaan.