Hongkongin syksyn vaalit on lykätty koronapandemian vuoksi. Vuoden mittaisesta vaalien lykkäyksestä ilmoitti Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam perjantaina tiedotustilaisuudessa.
Lainsäädäntöneuvoston vaalit oli määrä järjestää 6. syyskuuta.
– Tänään julkistan viimeisten seitsemän kuukauden vaikeimman päätöksen. Lainsäädäntöneuvoston vaaleja lykätään, Lam sanoi.
Ilmoitus herätti tuoreeltaan epäilyjä siitä, onko koronavirus vaalien viivästymisen oikea syy. Hongkongissa on ollut toistuvasti levottomuuksia ja yhteenottoja itsehallinnon tukijoiden ja poliisien välillä.
Tätä ennen 12 vaaleihin ilmoitettua demokratiaa kannattavaa ehdokasta hylättiin. Heihin lukeutuu aktivisti Joshua Wong, joka sanoi jatkavansa taistelua poliittisen vapauden puolesta.
Hongkong on Kiinan erityishallintoalue, joka oli aiemmin pitkään Britannian hallinnassa. Hongkong on ollut eräs tärkeimmistä kansainvälisen talouden keskuksista.
Lam: Olemme tartunta-aallon partaalla
Hongkongin vaalien viivästymistä oli osattu odottaa. Lykkääntymisen on arvioitu olevan isku demokratialiikkeelle, joka tähtäsi vaaleissa historialliseen enemmistöön.
Aiemmin heinäkuussa opposition esivaaleissa äänesti odotettua suurempi joukko hongkongilaisia siitä huolimatta, että viranomaiset varoittivat vaalien saattavan rikkoa uutta turvallisuuslakia. Kiinan masinoima, laajasti kritisoitu turvallisuuslaki määrää kovia rangaistuksia muun muassa itsenäisyyden kannattamisesta.
Hallintojohtaja Lam varoitti keskiviikkona, että Hongkong on koronaviruksen suuren tartunta-aallon partaalla. Epidemian uusi aalto voi Lamin mukaan johtaa sairaalajärjestelmän romahtamiseen ja olla kohtalokas erityisesti vanhuksille.