Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Ruotsalaiset luottavat edelleen hallitukseen koronakriisin keskellä

Valtiovarainministeri Magdalena Andersson on Ruotsin toiseksi luotetuin ministeri pääministeri Stefan Löfvenin jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

STT

Luottamus Ruotsin hallituksen ministereihin on kasvanut koronakriisin aikana, kertoo tuore mielipidemittaus. Eniten ruotsalaiset luottavat pääministeri Stefan Löfveniin ja toiseksi eniten valtiovarainministeri Magdalena Anderssoniin. Kolmantena on puolustusministeri Peter Hultqvist.

Eniten luottamustaan on kasvattanut koronakriisin keskellä runsaasti esillä ollut sosiaaliministeri Lena Hallengren, yli 15 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Silti Hallengren yltää ministerien luottamuslistalla vasta seitsemännelle tilalle. Kaikki luottamuslistan kärkikymmenikön ministerit ovat sosiaalidemokraatteja.

– Olemme nähneet, että sosiaalidemokraattien kannatus on kasvanut tasaisesti koronapandemian aikana. Vaikka laskua on pikkuisen tullutkin, luottamus Ruotsin johtoon koronan aikana on edelleen vahva, sanoi tutkimuslaitos Novuksen johtaja Torbjörn Sjöström SVT-kanavalle.

Ei uusia kuolemantapauksia

Sunnuntaina Ruotsissa ei raportoitu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, Ruotsin terveysviranomaiset kertovat. Kaikkiaan maassa on kuollut epidemian aikana 4 874 koronavirukseen sairastunutta. Heitä on siis noin 48 sataatuhatta ruotsalaista kohden.

Uusia virustartuntoja todettiin 683. Kaikkiaan 51 614 ihmisen tiedetään saaneen tartunnan, eli heitä on 511 per satatuhatta asukasta.

Tehohoidossa olleita ja siellä olevia ihmisiä on yhteensä 2 278.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka