Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ammattilaiset sisustavat suomalaisia koteja yhä useammin – sosiaalinen media tuo paineita asuntojen uudistamiseen

Yhä useampi suomalainen koti sisustetaan sisustussuunnittelijan avustuksella. Sisustussuunnittelu on arkipäiväistynyt ja tullut lähemmäs ihmisiä sisustuslehtien, tv-ohjelmien, blogien ja Instagramin kautta, kertoo Sisustussuunnittelijat SI ry:n toiminnanjohtaja Suvi-Maria Silvola.

– Tänä päivänä kodin sisustukseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, ja siihen ollaan valmiita panostamaan. Kun muiden koteja on avoimesti esillä sosiaalisessa mediassa, koetaan helposti painetta omankin kodin uudistamiseen, Silvola sanoo.

Silvolan mukaan asiat, joita aiemmin pidettiin luksuksena, ovat tulleet osaksi arkea. Tällaisia ovat esimerkiksi kotikylpylät ja kotiteatterit. Koko perheen yhdessä viihtymiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Silvola arvelee, että koronaepidemia ei ainakaan toistaiseksi heikennä alaa.

– Ihmiset viettävät nyt paljon aikaa kotona, ja on aikaa tehdä remontteja ja muutostöitä. Uudetkin muutostarpeet huomataan nyt helpommin.

Myös yritysasiakkaille on nyt helppoa toteuttaa aiemmin suunniteltuja remontteja, koska monet toimitilat ovat etätöiden takia tyhjillään.

Tavarantoimitus ulkomailta on kuitenkin kysymysmerkki. Suomeen on perinteisesti tullut paljon sisustustavaraa Italiasta, mutta nyt korona on sulkenut maan huonekalutehtaat.

– Hyvä puoli on tietysti se, että tilanne pakottaa käyttämään kotimaisia materiaaleja ja tukemaan lähituotantoa.

Vapaa-ajan kiireet tuovat asiakkaita

Alalla toimivan Sisustusvimma -yrityksen sisustussuunnittelija Hannakaisa Ukonaho uskoo, että sisustussuunnittelupalvelujen käytön yleistymisen taustalla on suomalaisten lisääntynyt kiire. Oma vapaa-aika koetaan niin arvokkaaksi, että sitä ei välttämättä haluta käyttää esimerkiksi huonekaluliikkeissä kiertelyyn ja lukuisten vaihtoehtojen selvittämiseen.

Silvolan mukaan suurin osa sisustussuunnittelijoiden asiakkaista on tavallisia, työssä käyviä ihmisiä, jotka kokevat, ettei heillä ole itsellään taitoa tai aikaa suunnitella tarvitsemiaan ratkaisuja. Siksi he luottavat mieluummin ammattilaisen apuun.

Sisustussuunnitteluyritys Tila consulting Finlandin sisustussuunnittelija Heidi Purola kertoo omien töidensä jakaantuvan suunnilleen tasan yksityis- ja yritysasiakkaiden välillä.

– Yksityisasiakkaat uudistavat kotejaan ja vapaa-ajanasuntojaan, kun taas yritykset, järjestöt ja kunnalliset toimijat tarvitsevat usein apua toimitilojensa muutoksissa.

Tavaravuoret kaipaavat säilytystiloja

Silvolan mukaan suuri osa sisussuunnittelijoiden töistä koskee tilankäyttöön liittyviä muutoksia.

Keittiöstä avokeittiöksi -trendi on jo pitkään ollut yksi tyypillisimmistä sisustusmuutoksista. Usein myös säilytysratkaisuissa kaivataan apua, ja esimerkiksi kaapistoja ja vaatehuoneita suunnitellaan paljon.

Vaikka tänä päivänä yhä useampi pyrkii hankkiutumaan eroon turhaksi koetuista tavaroista, Silvolan mukaan monilla on yhä enemmän esimerkiksi erilaisia harrastusvälineitä, joille tarvitaan järkeviä säilytystiloja.

Uusien talojen kohdalla sisustussuunnittelija otetaan mukaan projektiin yleensä jo alkuvaiheessa, jotta tilajaot ja kalusteiden sijoittelu saadaan mietittyä mahdollisimman toiminnallisiksi käytön kannalta. Muuton, eron tai muun elämänmuutoksen yhteydessä suunnittelija kutsutaan avuksi, kun kodista halutaan tehdä oman näköinen.

Silvolan mukaan suomalaisille on tärkeää, että koti vastaa nimenomaan asukkaidensa tarpeisiin.

– Esimerkiksi lasten unihuone ja leikkihuone voidaan sisustaa erillisiksi tiloiksi, ja aamun ruuhkaliikenteen helpottamiseksi lisätään usein suihkuja ja wc-tiloja, Silvola kertoo.

Hintahaarukka satasista kymmeniin tuhansiin

Sisustussuunnittelija voi tehdä kodin tiettyjä osia koskevan sisustussuunnitelman asiakkaan toiveiden mukaan tai esimerkiksi pelkän konsultointikäynnin, jolla asiakas saa vinkkejä tai omille näkemyksilleen vahvistusta. Joskus sisustussuunnittelija suunnittelee koko asunnon sisustuksen kaikkine yksityiskohtineen.

Kodin sisustussuunnittelutyön kokonaishintahaarukka voi vaihdella muutaman sadan euron konsultointikäynnistä tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin euroihin, Silvola kertoo.

Ukonahon mukaan suomalaiset kodit ja yritykset remontoivat ja uudelleenkalustavat niin harvoin, että materiaalit ovat yleensä jo käyttöikänsä päässä, ja siitäkin syystä projektit ovat tyypillisesti kokonaisvaltaisia.

Retrovärit ovat trendikkäitä

Purola kertoo, että perusvärit harmaa, valkoinen ja musta pitävät edelleen pintansa suomalaisten suosikkisisustusväreinä. Niiden rinnalle on viime aikoina noussut runsas värien käyttö. Voimakkaitakin värejä sekä erilaisia materiaaleja ja kuoseja käytetään rohkeammin. Puun ja ruskean sävyt ovat nousseet uudelleen suosioon.

Purolan mukaan jopa pitkään kammoksutut 70–80-lukujen värit ja tyylit ovat tällä hetkellä trendikkäitä.

– Näitä ovat voimakkaat värit, kuten keltainen, vihreä ja sininen. Värejä käytetään kiinteissäkin kalusteissa esimerkiksi keittiöissä. Myös rottinkikalusteet, paneeliseinät ja vaneri ovat jälleen trendikkäitä. Moni asia on ikään kuin keksitty uudelleen hieman muunneltuna ja nykyaikaistettuna.

Eroon halutaan sen sijaan etenkin 90-luvun kuviokaakeleista, lasikuitutapeteista, pyökkikalusteista sekä koivuparketeista.

Ukonahon mukaan tämän hetken trendikkäin sisustus on ekologinen sisustus.

– Vastuullinen kuluttaja valitsee laadukkaita, kenties kierrätysmateriaalista valmistettuja materiaaleja. Sisustuksessa voi olla mukana myös vintage-aarteita menneiltä vuosikymmeniltä.