Pääosa Irakissa palvelevista suomalaisista kotiutetaan tilapäisesti

Pääosa Irakissa palvelevista suomalaisista kotiutetaan operaatiosta tilapäisesti koronatilanteen vuoksi, kertoo Maavoimat. Irakin turvallisuusviranomaiset ovat keskeyttäneet kaiken koulutustoiminnan Operation Inherent Resolve (OIR) -operaatiossa.

Kaikkiaan Suomeen palaa noin 50 ihmistä, jotka ovat pääosin koulutushenkilöstöä. Alueelle jää noin 20 hengen osasto, jonka tehtävänä on suunnitella tulevaa toimintaa.

Kotimaahan palaavat jäävät Suomessa karanteeniin. Kotiutettavien suomalaisten on tarkoitus palata alueelle, kun se on taas mahdollista.

Tarkoituksena on, että paikallisviranomaiset ovat päävastuussa kaiken koulutuksen antamisesta syksyyn 2020 mennessä.

Suomalainen kriisinhallintajoukko on antanut koulutus- ja neuvonantotukea Irakin viranomaisille kesäkuusta 2015 lähtien. Se on kouluttanut noin 5 000 Irakin Kurdistanin peshmerga-taistelijaa ja noin 700 Irakin asevoimien sotilasta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka