Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdistetyn valmennusjohto luottaa MM-joukkuekilpailussa kokemukseen

Arttu Mäkiaho, Otto Niittykoski, Eero Hirvonen ja Ilkka Herola edustavat Suomea Slovenian Planicassa järjestettävien MM-kilpailujen yhdistetyn miesten joukkuekilpailussa. Keskiviikkona käytävässä joukkuekilpailussa hypätään ensin suurmäestä ja hiihdetään sitten 4x5 kilometrin viesti.

Niittykoski avaa kisaurakkansa viestissä ja myönsi tiistain mäkiharjoituksen jälkeen, että kisaturistiksi jääminen jännitti.

– Kyllähän se vähän jännittää, mutta treeneissä keskittyy siihen, että kehittää hyppyä ja saisi kisapaikan, hän tuumi ennen kuin viestivalinnat oli tehty.

Arvokilpailuissa mäkiharjoitusten ajankohdat ovat rajalliset, joten vapaampi harjoittelu pitää tehdä muualla, esimerkiksi hiihtoladuilla.

– Aika on kulunut hyvin, mutta odottavan aika on pitkä, kun kisaamaan haluaisi. Harjoituksissa pidän aerobiaa yllä. Valmistaudun aina kuin kisaan, vaikka en pääsisikään. Pitää olla valmiina kilpailemaan, jos tulee tarvetta.

Suurmäen harjoituksissa Niittykoski leiskautteli samoille lukemille Waltteri Karhumaan kanssa, mutta valinta kääntyi tällä kertaa Niittykoskeen. Karhumaa oli mukana jo normaalimäen kilpailussa ja sijoittui MM-debyytissään 32:nneksi.

– Onhan se mukava lentää vähän korkeammalla ja vähän pidemmälle. Ensimmäinen hyppy antoi viitteitä, että pystyn lentämään pitkälle, mutta ei tullut vielä täyttä onnistumista, Niittykoski ruoti.

Mäkiahon suoritukset miellyttävät päävalmentajaa

Herola oli normaalimäen henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena 18:s, Hirvonen 19:s ja Mäkiaho 22:s. Hirvonen ja Herola ovat hiihtäneet Planicassa myös sekajoukkuekilpailussa, jossa Suomi oli kuudes. Myös Mäkiaholla on kokemusta arvokilpailujen viesteistä.

Mäkiaho hyppäsi suurmäen harjoituksissa suomalaisista parhaiten ja laskeutui tasaisesti 119–120 metriin.

– Hyppäsimme taas aika tasaisesti. Otto ja Waltteri olivat vähän takana. Sama kilpailu oli jo normaalimäessä edustuspaikoista ja jo ennen koko MM-kilpailuja. Päävalmentajalla ei ole helppoa, Mäkiaho murjaisi.

Päävalmentaja Antti Kuisma tarvitsi harjoitusten jälkeen alle tunnin edustuspaikkojen selvittämiseen. Mäkiahon asema oli selvä Herolan ja Hirvosen ohella.

– Mäkiaho jatkoi samaa hyvää tietä, jota nähtiin jo normaalimäessä. Hän on hyvässä tilanteessa kaikkien asioiden suhteen. Hän on sinut laskemisen, vauhtien ja välineitten kanssa ja pystyy toteuttamaan omaa hyvää tämänhetkistä hyppäämistä.

Niittykoski osasi odottaa edustuspaikkaa

Kaksi vuotta sitten Niittykoski kuului Suomen MM-viestikvartettiin Oberstdorfissa ja saavutti viidennen sijan. Hän oli mukana myös molemmissa henkilökohtaisissa kilpailuissa.

Planicassa kisat noudattavat Niittykoskella samaa kaavaa kuin viime talvena Pekingin olympialaisissa. Tuolloinkaan hän ei kilpaillut normaalimäessä. Muuten kisareissuissa ja odotuksessa ei ole 21-vuotiaan urheilijan mukaan samaa.

– Pekingissä kisapaikkaa ei pitänyt tulla tulosten perusteella missään vaiheessa. Suurmäen kisa oli siellä bonus, Niittykoski huomautti.

Keskiviikon joukkuekilpailun jälkeen lauantaina on henkilökohtainen suurmäen kilpailu.

– Tänä talvena olen saanut ihan hyviä suorituksia, joten olen odottanut, että pääsen kisaamaan arvokilpailuissa, Niittykoski painotti kilpailuhaluja riittävän.