Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savo Volley hyödynsi lentopalloliigassa lepoedun kotivoitolla

Ainoana lentopallon miesten Mestaruusliigan joukkueena lauantain kierroksella levännyt Savo Volley pelasi sunnuntaina hyvin ja kaatoi lauantaina Suonenjoella Hurmoksen Joensuussa voittaneen Loimun 3–0.

Timo Tolvasen valmentama Savo Volley on viikon verran pystynyt harjoittelemaan täydellä kokoonpanolla ja tulokset näkyvät. Hakkuri Veikka Lindqvist oli Loimua vastaan vireessä tehden 17 pistettä ja sairasteluista toipunut yleispelaaja Andrus Raadik teki 14 pistettä.

– Todella hyvää peliä kaksi erää. Kolmannessa vähän alkoi odottelu, että tulee itsestään erävoitto. Siitä selvittiin, Tolvanen sanoi.

Savo Volley voitti torjuntapisteet 11–4. Sen hyökkäysten onnistumisprosentti oli hyvää tasoa eli 53, kun Loimu jäi 34 prosenttiin. Loimusta ei kukaan yltänyt kaksinumeroiseen saldoon.

Savo Volley pelaa vielä keskiviikkona Rovaniemellä ennen ensi lauantaista cupin välierää VaLePaa vastaan Tampereella.

– Pidämme pienen korkean paikan leirin. Torstaina palataan kotiin ja perjantaina lähdetään Tampereelle. Lauantaina haastetaan suurta suosikkia, sen peli on ollut kovalla tasolla, Tolvanen ennakoi cupin välierää.

Ducks katkaisi tappioputkensa

Vantaan Ducks katkaisi seitsemän ottelun pituisen tappioputkensa kaatamalla Kyyjärven Kyvyn 3–0. Lauantaina Kyky oli voittanut Ducksin 3–2 Vantaalla.

– Olemme usein johtaneet ottelua tauolla 2–0, mutta hävinneet kolmannen erän ja myös ottelun. Tänään saimme apinan selästä pois, kun ei hävitty kolmatta erää. Kyse oli enemmän henkisestä puolesta kuin että olisimme tänään tehneet pelillisesti jotain eri tavalla, Ducksin valmentaja Juho Rajala sanoi.

Hakkuri Aleksander Rastamo teki Ducksille 20 pistettä. Sergej Drobnic kokosi 13 pistettä. Kyvyn tehopelaajat olivat pykälää parempia, sillä hakkuri Oskari Keskinen teki 21 ja yleispelaaja Aivars Petrusevics 14 pistettä.

Ducks nousi voitolla pisteen päähän TuTo Voilleystä, tosin se on pelannut kaksi ottelua turkulaisia enemmän. Ducksilla on jäljellä kuusi ottelua 8. maaliskuuta päättyvää runkosarjaa.