Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pitkä odotus on ohi – Juulia Turkkila ja Matthias Versluis palauttivat Suomen jäätanssin arvokilpailumitaleille

Suomen jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis saavuttivat myöhään lauantai-iltana pronssia Espoossa järjestettävissä taitoluistelun EM-kilpailuissa.

Turkkila ja Versluis onnistuivat jo perjantain rytmitanssissaan, jonka rumba- ja sambarytmit siivittivät heidät kolmanneksi ennätyspisteillä 77,56, ja he varmistivat "pikkumitalin" kilpailun puolivälissä.

Lauantain vapaatanssi soljui Franz Schubertin sävelten tahtiin ja toi ennätyspisteet 120,65. Kolmanneksi viimeisenä luistellut suomalaispari siirtyi kilpailun kärkeen ennätysyhteispistein 198,21 ja varmisti mitalin, jonka väri vahvistui pronssiksi kahden seuraavan parin jälkeen.

Mitä liikkui mielessä, kun istuitte ja odotitte pisteitä?

– Tärisin, Turkkila sanoi.

– Aika tyhjä olo oli. Antoi kyllä kaikkensa suorituksen aikana ja nautti joka hetkestä, Versluis jatkoi.

– Valmentaja sanoi, että mitä tahansa tulee, teitte tuollaisen suorituksen tähän paikkaan, täytyy olla tyytyväinen, Turkkila tuumi.

Mitali on Suomelle ensimmäinen taitoluistelun arvokilpailuista sitten vuoden 2019, jolloin yksinluistelija Viveca Lindfors ylsi EM-pronssille.

Edelliset suomalaiset jäätanssimitalistit olivat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko, jotka juhlivat EM-kultaa ja MM-hopeaa 1995. He saavuttivat EM-pronssia Helsingissä 1993, joten 28-vuotiaat Turkkila ja Versluis toistivat kotikisahistoriaa hienolla tavalla kolme vuosikymmentä myöhemmin Espoossa.

Suomen EM-kotikisahistorian kirkkain luku kirjoitettiin 2009, jolloin Laura Lepistö voitti naisten yksinluistelun ja Susanna Pöykiö oli kolmas.

Odotettu hetki kotijäällä vastoinkäymisten jälkeen

Turkkila ja Versluis ovat molemmat entisiä yksinluistelijoita, joiden vaihtoa jäätanssiin vauhdittivat loukkaantumiset. Pari on luistellut yhdessä vuodesta 2016.

He ylsivät EM-kilpailuissa 11:nneksi vuonna 2019 mutta joutuivat odottamaan seuraavia maanosanmestaruuskilpailuja neljä vuotta. Loukkaantuminen esti osallistumisen 2020, koronapandemia perui EM-kilpailut 2021, ja koronatartunta esti osallistumisen 2022.

Viime vuonna Turkkila ja Versluis sijoittuivat 15:nneksi Pekingin olympialaisissa ja 12:nneksi Montpellierin MM-kilpailuissa. Pari tähtää vuonna 2026 Italiassa järjestettäviin olympialaisiin, mutta matkan varrella EM-kotikisat olivat yksi iso välietappi.

– Meillä on tunne, että pystymme vielä parantamaan paljon, Versluis iloitsi.

– Tämä on vasta alkua. Pääsimme ensinnäkin EM-kilpailuihin monen vuoden jälkeen. Emme olisi pari vuotta sitten osanneet kuvitella, että saavutamme paluukisoissamme mitalin. Meillä on tavoitteet korkealla. Ura jatkuu kohti uusia tavoitteita, Turkkila jatkoi.

Kilpakumppanien pisteitä ei blokkaa täysin

Mitaliodotukset kasvoivat realistisiksi syksyn aikana, kun he saavuttivat kolmannen sijan lokakuussa Finlandia Trophyssä ja marraskuussa Kansainvälisen luisteluliiton ISU:n GP-kilpailussa. Molemmat järjestettiin Espoossa.

ISU:n kausirankingissa he kiipesivät neljänneksi parhaaksi eurooppalaispariksi edellään vain Britannian Lilah Fear ja Lewis Gibson, Italian Charlene Guignard ja Marco Fabbri sekä Ranskan Loicia Demougeot ja Theo le Mercier. Pareista kukin oli mukana myös Espoossa.

Guignard ja Fabbri luistelivat pisteet 210,44 ja saavuttivat EM-kultaa. Brittiparin pisteet 207,89 riittivät hopealle.

Ennen Turkkilan ja Versluiksen vuoroa Ranskan Evgeniia Lopareva/Geoffrey Brissaud ja Liettuan Allison Reed/Saulius Ambrulevicius venyttivät tulostaulun lukemat sellaisiksi, että suomalaisilta vaadittiin ennätystä.

Seurasitteko edellisiä pareja?

– Pisteet kuulee, ei niitä blokkaa täysin. Ne tulevat ja menevät, Turkkila tuumi.

Villi kotiyleisö toi suomalaisille lisää virtaa.

– Pieni hengitys ja avainsanat mielessä pystyi olemaan siinä hetkessä ja keskittymään suoritukseen, Versluis avasi.

– Kun yhdistelmänosto kiihtyi ja yleisö taputti, tuntui että wow. Siinä vaiheessa alkoi olla jo hapoilla, mutta yleisö antoi voima loppuohjelmaan, Turkkila kiitteli.